Kalle Nikander

Suomen Permakulttuuriyhdistyksen hallituksen jäsen ja viestintävastaava 2024 

Olen alkanut tutustumaan permakulttuuriin muutama vuosi sitten ja käytännön sovellukset alkoivat loppuvuonna 2021, kun ostimme Karjaalta vanhan omakotitalon. En tosin kovin paljon aina mieti permakulttuuria, kun jotain teen, mutta huomaan usein suunnittelevani ja tekeväni luontaisesti permakulttuurin periaatteita mukaillen.

Meillä on noin 2,4 hehtaarin tontti, jossa on melko luonnontilaista metsikköä ja vanhaa laidunmaata. Laidunmaalle olemme alkaneet kehittämään syötävää metsäpuutarhaa ja viljelemme yksivuotisia vihanneksia pienimuotoisesti kohopenkeissä.

Metsäpuutarhan lisäksi omia erityisiä kiinnostuksenkohteita ovat villiyrtit ja muut luonnonantimet sekä remppahommissa ”jätemateriaalin” näkeminen resurssina. ”Jätteen” hyödynnys näkyy myös siinä, että heti taloon muutettuamme kehittelin vesivessan tilalle kompostikäymälän, jotta saamme ennen pitkää myös siltä osin jätöksemme kiertoon mahdollisimman tehokkaasti.

Permakulttuuriyhdistyksessä aktivoiduin vuoden 2024 alusta ja toivon tuovani yhdistyksen toimintaa osaamista, jota olen kartuttanut järjestöalan töissä sekä yhteisöpedagogiopinnoissani.

 

 

Omasta koulutuksesta

 FM (mediatutkimus, Turun yliopisto)

Yhteisöpedagogi, ylempi AMK (HUMAK, opinnot kesken)

Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, luonto-ohjaaja (Ammattiopisto Livia)

Metsäpuutarhan suunnittelu -kurssi (Ammattiopisto Livia)

 

Kielet / Languages

Suomi 

English

Osoite

Karjaa (Raasepori)

Puhelin

 

Sähköposti

kalle.nikander (ät) sammaltaja.fi

Karjaa