Paula Kohijoki

Suomen Permakulttuuriyhdistyksen sihteeri 2024.   

Kiinnostuin permakulttuurista jo vuosia sitten, ja innostukseni jatkaa kasvuaan. Permakulttuurin eettiset periaatteet vastaavat erinomaisesti omia arvojani. Sen lisäksi, että elän merkityksellistä elämää, ilmastokriisissä permakulttuuri vahvistaa toimijuutta ja luo toiveikkuutta, että meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja jokaisella teolla on merkitystä.

Vuonna 2023 suoritin permakulttuurin perusteet sekä syötävä metsäpuutarha (15osp) -kurssin. Suunnittelen ja toteutan permakulttuuria omalla tilalla, jossa suuressa roolissa on syötävä metsäpuutarha. Tavoittelen omavaraista ruoantuotantoa sekä monipuolista ekosysteemiä, jossa voin tarjota elinympäristön ja ravintoa myös toisenlajisille.

Taustaltani olen ammatillinen opettaja maatalousalalla. Opettajana olen ollut erityisen kiinnostunut maaperän hyvinvoinnista sekä miten siirtymä ilmastoviisaaseen ja terveelliseen ruokajärjestelmään toteutetaan. Toivoisin näkeväni Suomessa agroforestryn ja kumppanuusmaatalouden kehittymistä enenevissä määrin. Nuoret ovat lähellä sydäntäni ja toivon kovasti voivani auttaa heitä omilla poluillaan ja löytämään permakulttuurin elämäänsä.

 

Omasta koulutuksesta

Agrologi

Ammatillinen opettaja

Permakulttuurin perusteet 2023

Syötävä metsäpuutarha (15osp) 2023

Kielet / Languages

Suomi

Osoite

Masku

Puhelin

 

Sähköposti

paulakohijoki (ät) gmail.com

Lemu