Kevättapaamisessa kokoonnuttiin Rauhanasemalle

mennessä | 08.05.2024 | Ajankohtainen, Highlights, Tapahtumat, Teemat, Yhdistysasiat

Yhdistyksen kevättapaaminen järjestettiin Helsingissä Pasilan Rauhanasemalla huhtikuun lopussa.
Tapaamisessa kuulimme asiantuntijaesitelmiä, nautimme yhteisestä lounaasta ja nyyttäriherkuista, sekä toki tapasimme toisiamme rennossa ja mukavassa tunnelmissa. Mukaan oli mahdollista osallistua myös etänä Zoomin välityksellä.

Uudistavan viljelyn ja Carbon Action -hankkeen esittelyä

Ensimmäisenä esitelmöitsijänä kuulimme Katri Salovaaraa Baltic Sea Action Groupista https://www.bsag.fi/ . Katri esitteli säätiön toimintaa ja kertoi toiminnan vaikutuksista ja tuloksista. BSAG:n kaiken toiminnan lähtökohtina on Itämeren suojelu ja ilmastomuutoksen torjuminen. Säätiö toimii merellä ja maalla, kehittäen ennaltaehkäisevää toimintaa luontokadon estämiseksi. Katri keskittyi esitelmässään kertomaan uudistavan maatalouden toimista ja yhteistyöstä, jota viljelijöiden kanssa aktiivisesti tehdään. Uudistavassa maataloudessa ja BSAG:n toimissa oli monia tunnistettavia yhteneväisyyksiä permakulttuurin kanssa. Carbon Action toiminnalla pyritään sitomaan hiiltä mahdollisimman paljon maaperään, säilyttämään maan mikrobitoimintaa ja kasvukuntoa sekä hillitsemään päästöjä valumasta mereen ja luontoon. BSAG:n sivuilta löytyy kattava materiaalipankki uudistavasta viljelystä: https://www.bsag.fi/uudistavan-viljelyn-opisto/

Kehollinen läsnäolo permakulttuurissa

Toisen esitelmän aihe toi kiinnostavasti aivan toisen lähestymästavan permakulttuuriin, ei ulkoisen toiminnan kautta, vaan sisältäpäin lähtevästä, kehollisesta läsnäolosta tarkastellen. Johanna MacTiernan kertoi hänen ja miehensä Danin kehittämästä Embodied Permaculture Projectista. Yleensä englanninkielisenä toimivasta kurssista kuulimme tällä kertaa suomeksi, ja Johanna kertoi taustasta ja tarpeista, joista kehollisen permakulttuurin ajatus on lähtenyt itämään. Kurssilla ja harjoituksissa keskitytään mielikuva-, meditaatio- ja hengitysharjoitusten kautta rakentamaan syvempää yhteyttä itseen ja luontoon, olemmehan erottamaton osa luontoa. Tapaamisessa mukana ollut Marja Nuora kertoi myös omakohtaisia kokemuksia kurssille osallistumisesta. Tutustu lisää Danin ja Johannan toimintaan ja koulutksiin: https://earthbound.fi/home

Monimuotoisuutta vaalien

On hienoa todeta, kuinka yhteen tapaamiseen mahtuu ajatuksia permakulttuurista laidasta laitaan. Monimuotoisuus näkyy kukoistavan ja siitä voimme olla vain iloisia. Eri esitelmät muistuttivat että permakulttuurin harjoittamiseen ei ole vain yhtä tapaa, vaan se on laaja paketti eri toimintamalleja, työkaluja ja tulokulmia. Permakulttuuria kustakin toiminnasta tekee sitoutuminen eettisiin periaatteisiin; huolenpito maasta, huolenpito ihmisistä ja reilu jako. Kaikkea tätä kuulimme esitelmissä sekä yhtälailla koimme niiden olevan läsnä myös tapaamisen mukavassa hengessä.