Jatkan tässä aikaisemmin julkaistua ”Sosiokratia mahdollistaa viisauden” kirjoitustani. Siinä kuvasin sosiokraattisen hallintomallin peruselementit. Tässä jatko-osassa pohdin sosiokratian ja permakulttuurin suhdetta. Miksi olen itse päätynyt opiskelemaan molempia ja miksi sosiokratia on omaksuttu monien permakulttuurin piirissä toimivien organisaatioiden hallintomalliksi? Ehkä vastaus liittyy siihen, että kumpikaan yksin ei ole riittävä vastaus niihin haasteisiin, joita meillä ihmisinä, yhteisöinä ja ihmiskuntana on edessämme. Toisaalta sosiokratia istuu hyvin permakulttuurin eettisiin periaatteisiin. Voisiko permakulttuurin ja sosiokratian soveltaminen yhdessä tarjota kokonaisvaltaisemman vastauksen näihin haasteisiin? Uskon niin.
Kun maapallon resurssit ryöstetään, lajit kuolevat sukupuuttoon ja ekosysteemejä tuhotaan kiihtyvään tahtiin, ihmissuhteemme ja taloudelliset olosuhteemme heikkenevät. Ympäristöongelmat, sosiaaliset ongelmat ja taloudellinen niukkuus kulkevat käsi kädessä. Miten yhteiskunnassa voidaan saada aikaan muutosta? Voidaan ajatella kolmea lähestymistapaa, joita kaikkia tarvitaan ja jotka kaikki edellyttävät nousemista sohvalta:
- Haasta sitä mikä ei toimi. Esimerkiksi Greenpeace, Elokapina, Black Lives Matter, Fridays for Future tuovat korostetusti esille sitä, mikä yhteiskunnassamme on väärin, mikä ei toimi.
- Rakenna sitä maailmaa, jonka täytyy syntyä. Permakulttuuri ja sosiokratia voidaan molemmat sijoittaa tähän kategoriaan, kuten myös esimerkiksi (permakulttuurin piiristä lähtenyt) Siirtymäliike (Transition Network) tai Global Ecovillage Network ja Suomessa SKEY.
- Henkinen puhdistautuminen tai yleisemmin henkinen kehitys. Maailma ei muutu, jos myös me emme muutu. Tässä kategoriassa voivat olla erilaiset ekofilosofiat, syväekologia ja NVC (Non-violent Communication) jne.
Permakulttuuri antaa meille konkreettisia työkaluja muuttaaksemme elämäämme, jotta voimme
- suojella maapalloa kaikkine elämänmuotoineen ja elinympäristöineen
- luoda ihmisarvoinen elämä kaikille
- varmistaa, että maapallon luonnonvarat jakautuvat oikeudenmukaisesti
Permakulttuuri keskittyy ratkaisuihin.
Permakulttuuri on systeemiajatteluun perustuva suunnittelumenetelmä, joka tarjoaa työkalupakin kestävämpien, uusiutuvien ja resilienttien järjestelmien suunnittelemiseksi eri yhteyksiin, erilaisiin tarkoituksiin ja eri mittakaavoissa. Permakulttuuri on sukua insinööritieteille, koska siinä asetetaan tavoitteita ja suunnitellaan, miten ne saavutetaan. Mutta koska permakulttuuriin liittyvät oleellisesti sen eettiset periaatteet, se on eettistä ja kokonaisvaltaista suunnittelua. Permakulttuurissa on vahvasti läsnä ekologinen näkökulma ja permakulttuurisuunnitelman yhtenä tavoitteena tulee olla resurssien uudistaminen ja luominen kestävällä tavalla. Siksi permakulttuuri ei ole vain suunnittelumenetelmä ja suunnittelun työkalupakki vaan jotakin, jonka avulla tehdään tarkoituksellisesti hyvää.
Etiikka on tunnetusti hankala filosofian haara. Voisi kuvitella että kysymys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä olisi aika helposti ratkaistavissa, mutta pintapuolinenkin tutustuminen etiikan filosofiaan osoittaa kaikkea muuta. Mutta permakulttuurin eettiset periaatteet lähestyvät etiikan ongelmaa eri tulokulmista melko kattavasti:
- huolenpito maasta tunnistaa, että maalla ja luonnolla ei ole vain välinearvoa meille vaan niillä on myös itseisarvo meistä riippumatta, ja se on myös tunnistettava permakulttuurisuunnittelussa.
- huolenpito ihmisestä tunnistaa asioiden välinearvon meille, mistä esimerkkinä Holmgrenin permakulttuurin suunnitteluperiaate ”Hanki satoa”. Metsällä osana luontoa on itseisarvo, mutta sillä on meille myös välinearvo vaikka sitä ei hakattaisi (marjat, sienet, polttopuu ym). Myös ihmisillä voi samanaikaisesti olla sekä itseisarvo että välinearvo.
- reilu jako kertoo, että meidän tulee huomioida myös muut ihmiset, muut lajit ja jopa muut luontokappaleet, kuten vuoret ja joet, sekä muut sukupolvet (huolenpito tulevaisuudesta), koska myös niillä kaikilla on oikeutensa.
Permakulttuurin eettiset periaatteet voi nähdä työkalupakkina, jonka avulla suunnitelmaan liittyvät eettiset näkökulmat tulevat kattavasti pohdituiksi, vaikka niiden välisiä sisäisiä ristiriitoja ei voida täysin välttää. Ainakin niitä ollaan tietoisesti punnittu.
Permakulttuurin piirissä ajatellaan, että suunnitelma on suunnitelma vasta kun se myös toteutetaan. Pienen suunnitelman voi ehkä toteuttaa suunnittelija itse, mutta varsin pian kohdataan se tosiasia – usein haaste – että suunnitelman toteuttaminen on tehtävä muiden ihmisten kanssa. Tämän on tietenkin huomannut moni permakulttuurin piirissä ja siksi on syntynyt erilaisia ”ihmiset ja permakulttuuri” tyyppisiä pohdintoja, joista tunnetuimpia ovat Looby MacNamaran kirjat ”People and Permaculture” ja ”Cultural Emergence”, jotka ovat saaneet vankan jalansijan permakulttuurilikkeessä.
”Kulttuurinen Emergenssi on kutsu itsensä johtamiseen, yhteisölliseen viisauteen ja huolenpitoon maasta. Emergenssi aikaansaa läpimurtoja, jotka laajentavat ajatteluamme niin, että pystymme luomaan henkilökohtaista ja yhteisöllistä kestävyyttä ja ilmentämään uusia tapoja olla olemassa ja vuorovaikuttaa. Se ruokkii ja voimaannuttaa meitä suunnittelemaan sen maailman, jossa haluamme elää.”
(kirjasta ”Cultural Emergence”; oma suomennos)
Viisaus on yhteisöllistä
Mielikuva siitä, että yksinäiselle vuorenhuipulle vetäytyneellä erakolla olisi suuri viisaus taitaakin olla harhaanjohtava. Viisaus on ennenkaikkea yhteisöllistä, ainakin toimiakseen laajemmin. Viisaus liittyy siihen, miten tasapainoillaan luonnon itseisarvon ja välinearvon välillä, miten huomioidaan muiden tarpeet ja oikeudet, miten rajoitetaan meidän tarpeita ja haluja maailman kestokyvyn puitteissa, miten ymmärretään ja ollaan yhteydessä kokonaisuuteen. Siten viisaus on myös rajoitteiden asettamista itsellemme ja tavoitteiden asettamista siten, että ne ovat reiluja muita kohtaan ja niissä on järkeä kokonaisuuden kannalta. Viisautta on olla tekemättä kaikkea sitä, minkä voisimme tehdä. Lähes kaikkien ihmisten, yritysten ja kansakuntien näennäisen järkeviltä vaikuttavat tavoitteet lisätä materiaalista hyvinvointiaan näyttäytyvät järjettöminä, kun ajatellaan maailman kantokykyä kokonaisuutena. Me voimme tehdä sen – olemme riittävän älykkäitä – mutta se ei ole viisasta. Tällä hetkellä tietotekniikalla buustatun älykkyytemme ansiosta voimme saavuttaa asettamiamme tavoitteita yhä paremmin ja tehokkaammin. Tekoäly, jonka ansiosta prosessointikykymme – kykymme saavuttaa tavoitteitamme – kasvaa vielä eksponentiaalisesti, voikin olla lopullisen lopun työkalu, ellemme ihmiskuntana ymmärrä ryhtyä viisaiksi ennen sitä. Aloitetaan siis suunnittelu ja tavoitteiden asettaminen eettisellä kokonaistarkastelulla ja toimitaan viisaasti.
Permakulttuurin avulla voimme muuttaa omaa elämäämme ja tekemisiämme kestävämmälle pohjalle. Kaikki ei ole politiikkaa ja tapahdu jossakin muualla vaan permakulttuurin avulla voimme voimaantua, tehdä itse, muuntaa itsemme kuluttajasta tuottajaksi. Permakulttuurin piirissä olevat ovat jo jonkinlaisella kehityspolulla matkalla kestävämpiin arvoihin ja luopumiseen kulutusyhteiskunnan meihin istuttamasta vääristyneestä arvomaailmasta. Mutta yksin meidän mahdollisuutemme ja vaikuttavuutemme on rajoitettu. Maailmaa on muutettava yhdessä, muiden ihmisten kanssa. Tarvitsemme toimivia työkaluja yhdessä tekemiseen – työkaluja, joilla yhteinen viisautemme saadaan päätöksentekomme keskiöön. Se ei tarkoita, että kutsumme jonkun viisaan tekemään päätöksiä puolestamme. Viisaus voidaan kutsua esiin ottamalla kaikki tasavertaisesti mukaan päätöksentekoon, määrittelemällä tavoitteet yhdessä ja päättämällä toimia tavalla, jonka kaikki hyväksyvät. Tällä tavalla työstettynä yhteinen näkymämme tulevaisuuteen ei voi olla eriarvoisuuden kasvattaminen, luonnonvarojen ja toisten ihmisten riistäminen ja luonnon tuhoaminen. Tarvitsemme hallintomallin, joka mahdollistaa kollektiivisen viisauden. Näin palaammekin sosiokratiaan ja niihin työkaluihin, joita se tarjoaa yhteiseen päätöksentekoon.
Luomalla yhteyden kokonaisuuteen, viisaudella, permakulttuurilla ja sosiokratialla voimme luoda paremman maailman.
Mitä sosiokratia siis on? Tarkoitukseni on pitää 90 minuutin sosiokratian perusteet verkkokurssi lähiaikoina. Pysykää kuulolla!
