Piirit Koroisilla - syystapahtuma Turussa

Koroisten kylätalo

Suomen Permakulttuuriyhdistyksen tapahtumat ovat aina tosi mukavia, niin myös viimeisin kokoontuminen lokakuun alussa Koroisilla, Suomen ensimmäisessä ja toistaiseksi ainoassa LAND-keskuksessa.

Päivän ohjelma oli täynnä yhdistykseen liittyviä asioita sekä tietysti ohjelmassa oli Koroisen uudelleensertifiointi LAND-keskukseksi.

Aloitimme päivän kahvilla ja teellä ja kävimme sitten suoraan asiaan. Koroisten uusi permakulttuurikoordinaattori Lotta ja muut Elävän kulttuurin Koroisten aktiiviset jäsenet esittelivät LAND-statuksen pitämiseen vaaditut, päivitetyt materiaalit kuten alueen permakulttuurisuunnitelmat.

Marja, permakulttuuriyhdistyksen LAND-koordinaattori veti haastattelua ja me muut kuuntelimme ja opimme – stacking functions -hengessä Koroisten uudelleensertifiointitapahtuma toimi myös uusien LAND-neuvojien kouluttamistilanteena! Sen jälkeen siirryimme ulos katsomaan Koroisten aluetta tarkemmin. Sää oli upea, joten kierros oli erittäin mukava kokemus. Kaikki näytti todella hyvältä ja parannuksia oli paljon verrattuna vuoden 2018 ensimmäiseen arviointiin. On sanomattakin selvää, että LAND-statusta jatkettiin. Hyvin tehty Koroinen!

Sitten lounaalle! Nautimme Shams Falafelien älyttömän herkullista, vegaanista munakoiso- ja perunavuokaa! Lounaan jälkeen yhdistysten sosiokraattiset piirit kokoontuivat: LAND ja hallitus. Meillä on myös toimiva viestintäpiiri, mutta se ei päässyt kokontumaan juuri tänä päivänä.

Näiden jälkeen keskuspiiri kokoontui ensimmäistä kertaa! Päivä päättyi Suomen Permakulttuuriyhdistyksen viralliseen syyskokoukseen. Dominik jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana vielä vuoden edistääkseen sosiokraattista muutosta entisestään, ja budjetti ja toimintasuunnitelma vuodelle 2021 hyväksyttiin.

Oli vaikea lopettaa jutustelu kaikkien tuttujen kanssa, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan, mutta kun taivas alkoi tummentua, oli aika pistää pillit pussiin. Kiitos Koroinen ja kaikki osallistujat!

Jutun kirjoitti viestintäpiirin aktiivi Lumia / Beyond Buckthorns