Iso-orvokkiniitty

Sieniviljelytyöpaja ja talkoot 27.4.2024

mennessä | 02.03.2024 | Erkki Pöytäniemi, Iso-orvokkiniitty, Kurssit ja koulutus, Uusi Tapahtuma

Tervetuloa mukaan ymppäämään syötäviä sieniä pölkkyihin !

(Scroll down for English)

Järjestämme jälleen ymppäystalkoopäivän edellisvuosien tapaan Iso-orvokkiniityllä Karjalohjalla. Ympätään 100-150 pölkkyä päivän aikana – tai sen verran kuin ehditään. Kuitenkin sen verran, että talkoissa saa tuntuman siihen, minkälaisesta prosessista on kysymys. Hiukan lisätietoa ohjelmasta ja sieniviljelystä kuvateksteissä. Sieniviljelyaiheisia blogipostauksiamme löytyy tästä.

 (Erkki Poytaniemi)
Kevään 2015 työpajassa Erkki kertoili ensin porukalle sienten ulkoviljelystä

10.00 Tulokahvi.
Käydään läpi sieniviljelyn perusteita, katsotaan aikaisempia ymppäyksiä ja pölkkytarhaa, jonka vanhimmat pölkyt ovat jo varsin lahoja.

Käytännössä ympätään lähinnä siitaketta pölkkyihin, mutta käydään läpi myös muita sieniviljelymahdollisuuksia.

11.00 Aloitetaan ymppääminen

12.30-13.30 Syödään keittolounas. 

13.30 – 16.00 Jatketaan ymppäystä.

Työpajaan on 20€ ilmoittautumismaksu, joka kattaa myös kahvin, keittolounaan ja yhden kotiinvietävän ympätyn pölkyn. 

Sen voi maksaa etukäteen Holvi-verkkokauppaamme, mikä toimii samalla ilmoittautumisena. Facebook sivullamme voi ilmoittaa kyydeistä (tarjota tai kysellä).

 (Erkki Poytaniemi)
Kulmaporakoneella reikien teko käy tehokkaasti (2015).

Tänä keväänä ymppäämme vain siitaketta. Ymppääminen tapahtuu neljässä vaiheessa:
1) porataan 12mm reikiä pölleihin
2) täytetään reiät sieniympillä siihen tarkoitetuilla työkaluilla
3) peitetään reiät mehiläisvahalla 
4) merkitään pöllit, että tiedetään, mitä on ympätty. 

Samalla voitte tutustua Iso-orvokkiniittyyn ja ajatuksiimme sen kehittämiseksi permakulttuuriseksi pientilaksi.

Ilmoitelkaa kyytejä Facebook-tapahtumassa, jos olette tulossa autolla tai tarvitsette kyydin. Karjalohjalle pääsee Helsingistä bussilla, mutta aikataulut eivät välttämättä sovi kovin hyvin työpajan aikatauluun – tarkistakaa Matkahuollon sivulta ajankohtainen tilanne.

Keitetään tulijoille riittävästi kasviskeittoa, teetä, kahvia ym evääksi, mutta omia eväitäkin voi toki ottaa mukaan. Sään mukainen varustus, sillä koko aika ollaan ulkona. Nuotiopaikka on ja sateensuojaan pääsee kesäkeittiöön tarvittaessa. Keittomahdollisuus on. Kompostoiva ulkohuussi.

ENGLISH
On 27th April 2024 we will have a workshop for inoculating logs with mainly shiitake with the aim to grow mushroom in an outdoor setting. We aim to inoculate roughly 100-150 logs so you get a realistic idea of the workflow.

Please register in the workshop by paying 20 € in advance for the soup (veg), coffee, tea and one inoculated log. You can find the Holvi shop link above. 

Permakulttuuri ja liike

Permakulttuuri ja liike

Kahdenkymmenenseitsemän permailijan kokoontuminen vajaaksi kahdeksi viikoksi tiiviisti samaan tilaan tuottaa väistämättä uusien oivallusten myrskyn. Todellinen oppiminen on kipeää murtautumista kasvun kehältä toiselle. Oman epämukavuusalueen tutkiminen on...