Sharing the Surplus!
Me Suomen permakulttuuriyhdistyksessä kutsumme permakulttuurin kolmannen eettisen periaatteen innoittamana kaikki yhdistyksemme jäsenet sekä muut permakulttuurista kiinnostuneet Turun Koroisille 3.-4. marraskuuta 2018 jakamaan toisillemme tietoa, ideoita, yhteyksiä, inspiraatiota ja muita kestävän tulevaisuuden siemeniä.
Luvassa on työpajoja, keskusteluja, yhdessä tekemistä, olemista, maittavaa ruokaa ja yhteisen ymmärryksen löytämistä siitä, mitä kaikkea tuo ”Sharing the Surplus” voisi permakulttuuriväelle täällä käytännössä tarkoittaa.
Sunnuntaina 4.11. ohjelmassa on permakulttuuriyhdistyksen syyskokous, jossa päätetään seuraavan vuoden toimintasuunnitelmasta ja budjetista sekä valitaan yhdistykselle uusi hallitus. Kaikki yhdistyksen jäsenet ovat tervetulleita kokoukseen päättämään yhdessä yhdistyksen ensi vuoden suuntaviivoista.
Tapahtuman osallistumismaksu on 25 euroa yhdistyksen jäseniltä ja 35 euroa muilta osallistujilta. Osallistumismaksu sisältää koko viikonlopun osallistumisen sekä vegaaniset ateriat Shams Falafelilta.
Vähävaraisille voimme tarpeen mukaan myöntää erillisestä hakemuksesta hintaan alennusta, lähetä viestiä osoitteeseen info@permakulttuuri.fi
Varaa lippusi Holvista 1.11. mennessä: https://holvi.com/shop/suomenpermakulttuuriyhdistys/
Yhdistyksen jäsenmaksu on 10-25 euroa, myös jäseneksi voi liittyä Holvissa: https://holvi.com/shop/suomenpermakulttuuriyhdistys/
Tapahtuman hengessä kehotamme osallistujia jakamaan myös matkustusvälineensä ja tulemaan paikalle kimppakyydeillä! Voit etsiä tai tarjota kyytiä tämän tapahtuman keskustelupalstalla. Myös yösijaa Turusta voi kysyä palstalla!
Jos sinulla on ylimääräisiä siemeniä jaettavaksi tai vaihdettavaksi muille, ota mukaan!
Katso kattava infopaketti ohjelmasta, aikatauluista, yöpymisestä ja muusta täältä: https://docs.google.com/document/d/1psJkyRtJxcAZn6GhXBo1juETp9upWDXGBB1…
***
Sharing the Surplus!
Inspired by the third ethical principle of permaculture, we at the Finnish Permaculture Association invites all our members and anyone interested in permaculture to Koroinen at Turku on 3.-4. November 2018 to share knowledge, ideas, connections, inspiration and other seeds for a sustainable future.
There will be workshops, discussions, activities, chances to hang around together, delicious food and finding out together what could ”Sharing the Surplus” actually mean for the permaculture practitioners here in Finland.
On Sunday the 4th there will be the official fall meeting of the Finnish Permaculture Association. In the meeting, the action plan and budget for next year will be decided on, and a new board will be elected. All members of the association are invited to join in the decision making.
You can sign up for the event here: https://holvi.com/shop/suomenpermakulttuuriyhdistys/
Participation fee for the event is 25 euros for association members and 35 euros for other participants and it includes the program and vegan meals by Shams Falafels for the whole weekend. Buy your ticket before 1st of Novermber.
Discounts to the participation fee will be granted to financially disadvantaged upon request, please send your request by email to info@permakulttuuri.fi
The membership fee of the association is 10-15 euros per year. You can join the association here: https://holvi.com/shop/suomenpermakulttuuriyhdistys/
In the spirit of the event, we encourage people to share their rides to the location with others! Do ask for or offer a lift by posting on the FB-event discussion board. You can also try to find accommodation by asking in the event.
Also, take with you the extra seeds you have gathered, let’s make a seed exchange!
***
Confirmed workshops:
* Brainstorming / Troubleshooting workshop – Bring your design / project you need help with. Dan McTiernan
* Seed exchange. Auli Kontinen
* Conversation on Permaculture Principles: What means Fair Share, Sharing the Surplus? Lauri Korvenmaa
* Association. What do we need to develop the associations work further? How do we collaborate, how do we structure? Dominik Jais
* Presentation on the LAND -network – how to get involved, what’s happening at the moment. Marja Nuora
* Open Space: For any other topics/presentations/questions. Bring your topic with you! You can also announce your topic on the FB-event beforehand and start the conversation already. The Open Space continues on Sunday after the lunch.
To be confirmed
* Sharing workshop: My Story after PDC. Getting to know each other, talking about permaculture life in practice?
* Your session!
https://www.facebook.com/events/244732249550404/
Koroinen
Turku
Finland
–
28.10.2019 – 21:56