Tervetuloa mukaan ymppäämään syötäviä sieniä pölkkyihin !
(Scroll down for English)
Sieniymppäystyöpajat ovat olleet koronatauolla, mutta nyt järjestämme jälleen ymppäystalkoopäivän edellisvuosien tapaan Iso-orvokkiniityllä Karjalohjalla. Ympätään 100-150 pölkkyä päivän aikana – tai sen verran kuin ehditään. Kuitenkin sen verran, että talkoissa saa tuntuman siihen, minkälaisesta prosessista on kysymys. Hiukan lisätietoa ohjelmasta ja sieniviljelystä kuvateksteissä.
10.00 Tulokahvi.
Sienitieteellinen konsultti (Mycological consultant) Lorin von Longo-Liebenstein kertoo sienten ulkoviljelystä (englanniksi) sienten ulkoviljelystä ja katsotaan aikaisempia ymppäyksiä ja pölkkytarhaa, jonka vanhimmat pölkyt ovat jo varsin lahoja.
Käytännössä ympätään lähinnä siitaketta pölkkyihin, mutta käydään läpi myös muita sieniviljelymahdollisuuksia.
11.00 Aloitetaan ymppääminen
12.30-13.30 Syödään keittolounas.
13.30 – 16.00 Jatketaan ymppäystä.
Työpajaan on 15€ ilmoittautumismaksu, joka kattaa myös kahvin, keittolounaan ja yhden kotiinvietävän ympätyn pölkyn.
Sen voi maksaa etukäteen Holvi-verkkokauppaamme, mikä toimii samalla ilmoittautumisena. Facebook sivullamme voi ilmoittaa kyydeistä (tarjota tai kysellä).
Tänä keväänä ymppäämme vain siitaketta. Ymppääminen tapahtuu neljässä vaiheessa:
1) porataan 12mm reikiä pölleihin
2) täytetään reiät sieniympillä siihen tarkoitetuilla työkaluilla
3) peitetään reiät mehiläisvahalla
4) merkitään pöllit, että tiedetään, mitä on ympätty.
Samalla voitte tutustua Iso-orvokkiniittyyn ja ajatuksiimme sen kehittämiseksi permakulttuuriseksi pientilaksi sekä olkipaalisavitaloomme.
Ilmoitelkaa kyytejä Facebook-tapahtumassa, jos olette tulossa autolla tai tarvitsette kyydin. Karjalohjalle pääsee Helsingistä bussilla, mutta aikataulut eivät välttämättä sovi kovin hyvin työpajan aikatauluun – tarkistakaa Matkahuollon sivulta ajankohtainen tilanne.
Keitetään tulijoille riittävästi kasviskeittoa, teetä, kahvia ym evääksi, mutta omia eväitäkin voi toki ottaa mukaan. Sään mukainen varustus, sillä koko aika ollaan ulkona. Nuotiopaikka on ja sateensuojaan pääsee kesäkeittiöön tarvittaessa. Keittomahdollisuus on. Kompostoiva ulkohuussi.
ENGLISH
On 29th April 2023 we will have a workshop for inoculating logs with mainly shiitake with the aim to grow mushroom in an outdoor setting. We aim to inoculate roughly 100-150 logs so you get a realistic idea of the workflow.Please register the workshop by paying 15 € in advance at our Holvi webstore for the soup (veg), coffee, tea and one inoculated log.
Paikka / Location: Iso-orvokkiniitty, Karjalohja www.iso-orvokkiniitty.fi
Opettaja: Erkki Pöytäniemi