Kestävä elämäntapa on uusi musta
Suomen permakulttuuriyhdistys järjesti 25. heinäkuuta kesätapaamisen Espoossa yhdistyksen jäsenille ja muille permakulttuurista kiinnostuneille.
Lillklobb Permaculture Farm on harvinainen paikka, joka sijaitsee alle 15 km: n päässä Helsingin keskustasta. Lillklobbin tilan kasvipenkit ovat erinomaisia malleja kenen tahansa kotipuutarhaan tai permakulttuuritilalle. Alueen puiden alla kävellessä uppoutuu kokonaan tähän ekologiseen ja kestävään ympäristöön, jossa ainoa asia, joka muistuttaa sen olevan kaupungissa ovat autojen äänet läheiseltä moottoritieltä.
Joshua Finch on tehnyt upeaa työtä tilan kanssa! Näkemäni sai minut innoissani ajattelemaan jälleen omaa ideaani permakulttuuriparatiisista Portugalissa. Ehkä voisin muokata jonkinlaisen vastaavan tilan Lissabonin keskustassa. Ajatuksia on liikkeellä! Lillklobb Permaculture Farm on vierailun arvoinen kohde, jos haluat oppia lisää kestävistä tavoista luoda pysyvää kulttuuria. Se myös todennäköisesti muuttaa ajatuksesi permakulttuuriprojekteista kaupunkialueella. Paikka oli viisas päätös yhdistyksen kesätapaamiselle; se loi mukavan ja opettavaisen ympäristön tapahtumalle – hieno idea!
Aloitimme päivämme (suom. huom: Unga Teaternin tiloissa) kahvilla, teellä ja hyvilla keskusteluilla noin 25 läsnä olevan ihmisen kanssa. Se oli ehdottomasti hyvä tapa jakaa kokemuksia ja permakulttuuriunelmia ja loi samalla tilaa, jossa oli hyvä rentoutua. Siirryimme sitten auditorioon, ja siellä meillä oli mahdollisuus tietää enemmän Permakulttuuriyhdistyksestä, sen organisoinnista ja toiminnasta.
Se oli mielestäni melko pitkä esitys, varsinkin, jos nämä aiheet eivät ole ihan “sinun juttusi”, tietenkään väheksymättä aiheen tärkeyttä. Jos ymmärsin oikein, yhdistys jatkaa parhaan toimintatavan etsimistä jäsenten aktivoimisen ja tehtävien jakamisen suhteen. Yhdistyksen tilanne on, että aktiiviset jäsenet eivät tällä hetkellä riitä organisoimaan kaikkia haluttuja projekteja ja toimia, ja tämä on valitettavasti useimpien voittoa tavoittelemattomien yhdistysten todellisuus. Huomaa, että tämä ei ole henkilökohtainen mielipide vaan avoin kritiikki maidemme hallituksille. Permakulttuurin, kestävän elämän ja autonomian on oltava kaupunkiemme ja yhteisöidemme prioriteettilistoilla.
(Suom. huom. Tania ymmärsi asian ihan oikein ainakin osin – yhdistyksessä päätettiin siirtyä avoimeen, sosiokraattiseen päätöksentekoon ja toimintamalliin jo viime syksynä, ja tämän tapaamisen yksi tärkeimpiä syitä olikin jakaa jäsenille ja tuleville jäsenille tietoa siitä, miten yhdistyksessä voi nyt vaikuttaa. Toimintatapa sinänsä on siis jo löydetty eikä enää etsinnässä – nyt etsitään ihmisiä, jotka haluavat toteuttaa asioita. Aamun osiossa esiteltiin nykyiset sosiokraattiset piirit, yhdistyksen nykytilanne ja ennen kaikkea se, miten jäsenet pääsevät helposti tekemään asioita yhdistyksen kautta ja löytämään ihmisiä mukaan projekteihinsa. Se aika, kun hallitus teki ja jäsenet katselivat, osallistuivat ja mahdollisesti kritisoivat tekemisiä on ohi: nyt kaikki, mitä yhdistyksessä tapahtuu, tapahtuu sen jäsenten aktiivisuuden takia ja avulla, ja yhdistyksen organisaatiomalli tukee parhaansa mukaan tätä asenne- ja toimintamuutosta. Tätä yritimme viestiä ja näyttää, miten se käytännössä voi tapahtua. Yhdistys ja sen tarjoamat mahdollisuudet on työkalu, jota toivomme sen jäsenten käyttävän, jotta permakulttuuriajattelu voi vihdoin levitä laajemmalle Suomessa eikä jäädä ennestään keskenään tuttujen porukoiden harrastukseksi.)
”Byrokraattisempi” aamu päättyi ja siirryimme teatterin kahvilaan, jossa lounastimme ja nautimme yhdessä teetä, kahvia ja jaoimme ”vihreitä unelmia”. Lounaan jälkeen meidät jaettiin pieniin ryhmiin tekemään stimuloivia harjoituksia tulevia permakulttuuriprojekteja varten. Ryhmissä käsiteltiin aiheita kuten permakulttuurin opetuksen aloittamisen tärkeys kouluissa, permakulttuurin periaatteet, asiat, joita yhdistys voisi parantaa, osallistujien tavoitteet ja huolet osallistujilta jne.
Vietimme reilusti aikaa näiden harjoitusten äärellä, ja lopuksi meillä oli tilaisuus kuulla lisää kunkin eri ryhmän päätelmistä ja ehdotuksista. Permakulttuurihan ei ole tarkka tiede ja on tärkeää, että on hetkiä, missä voimme jakaa näkökulmia, tunteita, käytännön ideoita ja erilaisia kokemuksia jotta löydämme parhaan tavan harjoittaa permakulttuurista elämäntapaa odotuksiemme mukaisesti.
(Suom. huom. Kesätapaamisessa kokeiltiin ensimmäistä kertaa PermaCafe- työskentelytapaa. PermaCafe on WorldCafen variaatio, jonka yhdistyksen puheenjohtaja Dominik Jais on kehittänyt osana permakulttuuridiplomiaan. Lisää PermaCafesta: beyondbucktorns.com)
Päivä päättyi yhdellä lyhyellä kävelykierroksella Lillklobbin puutarhassa, jossa (suom. huom. Lillklobbin vapaaehtoinen ja yhdistyksen aktiivi) Alexis jakoi tietoaan paikasta ja kertoi Joshuan ja hänen tiiminsä ponnisteluista luoda tämä hämmästyttävä kokonaisuus, joka tuottaa yltäkylläisesti ruokaa. Jos kävelet ympäriinsä, ymmärrät ruuanviljelyn taian. Koko yhteisöä palvelevan tuoreen ruoan näkeminen on ainakin innostavaa ja saa sinut kenties myös pohtimaan, mitä voit todella tehdä oman ravitsemuksesi suhteen, ehkä pienellä mittakaavalla. Pienen ruokapuutarhan pito on mahdollista ja aivan saavutettavissa. Kuvittele vain mahdollisuudet, ja jos tarvitset apua, yhdistys on yksi hieno tapa aloittaa.
Ennen päivän päättymistä meillä oli vielä aikaa kokoontua yhteen. Koska päivä oli tarpeeksi lämmin ja aurinko paistoi, istumme ulos välipalojen ja juomien kanssa ulos jakamaan hyviä fiiliksiä ja annoimme hyvän seuran lämmittää mieltä entisestään.
Olen oppinut viime kuukausina, että permakulttuuri on paljon enemmän kuin ruoantuotantoa ja puutarhanviljelyä. Permakulttuurilla on paljon enemmän periaatteita, joita on noudatettava, jos haluat luoda tasapainoisemman ekologisen järjestelmän. Yksi näistä järjestelmistä on yhteisö, ja se kuinka avoin olet työskentelemään ympärilläsi olevien ihmisten kanssa, vaikka sinulla olisi omia vahvoja ideoita. Aivan kuten hedelmäpuut, vihannekset, yrtit ja kukat, jotka on järjestettävä niin, että ne tukevat toistensa kasvua (muiden lajien kuten ötököiden ja mehiläisten avulla), meidän ihmisten on tehtävä samoin yhteisöidemme kanssa, muuten emme pysty ravitsemaan itseämme tai tulevia sukupolvia.
Yhdistykset kuten Suomen Permakulttuuriyhdistys ja kokoukset kuten yhdistyksen kesätapaaminen Espoossa ovat erittäin tärkeitä tapoja tuoda ihmisiä yhteen, vaikka ajat ovatkin niin vaativia ja epävarmoja.
Terveiset
Tania Carvalho
@taniafreakinghuman
Alkuperäinen juttu ilmestyi sivustolla eco-logics.eu.
Jutun suomensi löyhästi Lumia Huhdanpää-Jais / @beyondbuckthorns
24.08.2020 – 21:03
