Kuvat ja teksti: Erkki Pöytäniemi & Marja Nuora
Pohjoismaiset permakulttuurifestarit taitaa olla pisimpään yhtäjaksoisesti jatkunut pohjoismaisen permakulttuuriyhteistyön muoto. Ensimmäiset festarit järjestettiin Tanskassa 2011 ja sen jälkeen ne on järjestetty vuosittain vuorotellen kussakin Pohjoismaassa mukaan lukien Suomessa vuosina 2016 ja 2022.
Islantihan on aika kaukana ja pohdimme paljon, miten sinne matkustaisi ekologisesti. Johtopäätös oli, että ei mitenkään, eli päädyimme lopulta lentämään, sillä laiva olisi sekä aikaavievä että huomattavan kallis ainakin siinä vaiheessa kun sitä katsottiin. Lisäksi pitäisi ensin mennä laivalla Tukholmaan ja junailla Tanskaan. Ekologisuuden näkökulmasta nuo laivamatkathan ovat ongelmallisia, eli ei ne taida olla sen kestävämmällä pohjalla kuin lentäminen. Islantiin mennessä tulisi kaksi laivamatkaa yhden lennon tilalle.
Vuoden 2025 festarit olivat viime elokuussa Islannissa Reykjavikista noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä kaakkoon Kirkjulækjakotissa. Siellä oli vuoren alarinteellä tapahtumakeskus, jossa oli tilat noin 120 hengen tapahtumalle telttailuleireineen.
Bussikuljetus paikan päälle oli järjestetty Rejkjavikin keskusasemalta. Matkan varrella saatiin jo ihailla Islannin karuja maisemia ja vierailla Lækjartúnin uudistavan viljelyn maatilalla, joka käsittää noin 200 ha. Ensin tutustuimme tilan kehräämöön Uppspuniin (https://www.uppspuni.is/), jossa tilan lampaiden villat jalostetaan langoiksi. Pääsimme näkemään myös laitumella käyskentelevät kanat, lihakarjan ja islannin hevoset, joita rotaatiolaidunnettiin. Tuulisella paikalla mäen päällä oli tilan päärakennus, jonka vieressä oli rinteeseen terassoituna emännän vihannes-, marja- ja perunamaa. Vierailevalle permakulttuuriväelle tuli mieleen, että tuulensuoja-aidanne voisi olla tässä paikallaan, mutta emäntä totesi, että islantilaiset haluavat nähdä maisemansa – puita ei haluta näköesteeksi.
Rejkjavik on 64° leveyspiirillä, eli suomalaisittain Kajaanin korkeudella. Kävimme festareiden jälkeen Islafjördurissa, joka on 66° leveyspiirillä, eli Rovaniemen korkeudella. Koska Islanti on keskellä pohjoista Atlanttia, ovat sekä talvet ja kesät leutoja, eli suomalaisittain ei ole kauhean kylmä talvella eikä lämmin kesällä. 10°C on normaali kesälämpötila ja 20°C yhtä poikkeuksellista kuin meillä 30°C. Eli lämpösummaa ei juuri kerry. Mikä tietysti vaikuttaa siihen, mitä voi viljellä. Tavanomainen maatalous on karjataloutta (lampaat, hevoset, maitotalous), joka perustuu nurmiviljelyyn ja laiduntamiseen. Rehuvilja tuodaan ulkomailta.
Festareilla oli mukavan kansainvälinen tunnelma. Muista Pohjoismaista oli tullut jonkin verran permakulttuuriyhdistysten aktiiveja, joista useimmat myös vetivät jonkin työpajan. Suomea edustimme me, Marja Nuora ja Erkki Pöytäniemi. Kansainvälinen tunnelma tuli paremminkin siitä, että Islannissa asuu huomattava määrä ulkomaalaisia – lähinnä muualta Euroopasta – joita on sikäläisessä permakulttuuriliikkeessä paljon. Yksi amerikkalaispariskunta oli huomannut festarit ollessaan Islannissa lomalla, ja koska heillä on permakulttuuritila Vermontissa, he päätyivät lomailemaan festareille. Ainakin yksi osallistuja oli tullut Saksasta juuri festareita varten.
Ohjelma oli monipuolinen ja runsas rinnakkaisine työpajoineen. Ohjelma on edelleen festareiden kotisivuilla, joten en avaa sitä tässä kokonaisuudessaan. Aiheet vaihtelivat veden keräilyjärjestelmistä tekoälyyn ja parsintaan. Erkille antoisimpia olivat ranskalaisen Thomas Pauszin pölyttäjätyöpaja ja islantilaisen Hildur Arnardottirin ”Rakentava vuorovaikutus (NVC)” -työpaja. Parsintatyöpajassa Erkki innostui parsimaan takkiaan. Tästä inspiroituneina järjestämme nykyään ”Puhetta ja parsintaa” -iltoja Karjalohjan kylätalo Kehrällä.
Erkki piti suositun ”Caring for Bees” työpajan, joka oikeastaan käsittelee enemmän etiikkaa kuin mehiläishoitoa. Yksi islantilainen lammastilallinen liikuttui työpajasta, koska samat eettiset kysymykset ovat nousseet hänellä pintaan lampaiden pitämiseen liittyen. Erkin toinen keskustelupiiri aiheesta ”If permaculture is the answer, what is the problem?” toi esille, kuinka monella tavalla kysymyksen saattoi ymmärtää.
Marjalle oli suuri ahaa-elämys erilaiset taitopajat. Festaripaikan naapurissa oli yhden festaritiimiläisen perintötila, jossa oli oma aito luola, jonka suuaukkoa korjattiin osana festariohjelmaa opiskellen perinteistä kivimuurien tekoa. Kivi ja turve taitavatkin olla ainoat perinteiset rakennusmateriaalit Islannissa. Puuta ei juuri ole eikä edes savea. Huovutustyöpajassa kukin sai valita itselleen kierrätysvillavaatteen, jonka tuunasi huovuttamalla. Lisäksi oli jo mainittu paikkaus- ja parsintatyöpaja. Ja festareille tehtiin myös laulu omassa työpajassaan ja sitä laulettiin porukalla aurinkoisen päivän lämmittämällä terassilla.
Lapsille ja nuorille oli omaa ohjelmaa. Marja oli valmistautunut pitämään lyhyen permakulttuurin esittelyn teineille, joita festareilla olikin liuta. Mutta ilmeisesti teema oli jo kaikille sen verran tuttua, että työpajaan ei ilmestynyt ketään. Sen sijaan Looby Macnamara pyysi Marjaa seuraavanan päivänä mukaansa pitämään työpajan kulttuurisesta emergenssistä ja se olikin hieno ja voimaannuttava kokemus. Marjahan on ollut keväästä mukana Loobyn vetämässä kulttuurisen emergenssin vetäjäkoulutuksessa. Yhteinen työpajan suunnittelu ja vetäminen oli hyvä käytännön harjoitus.
Muista työpajoista erityisen kiinnostava oli Jack Armitagen pitämä permakulttuurista tietojenkäsittelyä ruotinut työpaja, johon Marja osallistui. Siinä todellakin syvennyttiin pohtimaan ja keskustelemaan tietojenkäsittelyn haasteista ja mahdollisuuksista permakulttuurisesta näkökulmasta. Aiheen käsittely oli huojentavan kokonaisvaltaista ilman uuden teknologian ja edistyksen ihannointia, perustavanlaatuiset ongelmat tiedostaen ja kestäviä ratkaisuja ja näkökulmia hakien ja etsien. Aiheesta löytyy lisää tietoa permacomputing.net-sivustolta.
Asiaohjelman lisäksi kaikki keskustelut, kohtaamiset ja oheisohjelma on tietenkin festareiden suola ja neljä päivää menee hyvässä seurassa nopeasti. Tietenkin myös islantilaiseen maisemaan piti ottaa kävelyillä hiukan tuntumaa, mutta siltä osin parhaat palat olivat festareiden jälkeen.
Islannin jälkeen festarivuorossa on Ruotsi 2026 ja sitten taas Suomi 2027, jolloin “Ikielo goes Nordic”. Näihin kahteen seuraavaan festariin saatiin Pohjoismaisen kulttuuripisteen Demos rahoitusta, joten niiden valmistelu on jo käynnissä. Ruotsin festarit ovat 6.-9. elokuuta 2026 Holmassa Skånessa ja Suomen festarit todennäköisesti 5.-8. elokuuta 2027 Karjalohjalla. Laittakaa päivämäärät jo kalenteriin 🙂
Festareiden jälkeen
Koska Islanti on kaukana, emmekä ole koskaan ennen siellä käyneet, olimme päättäneet jäädä Islantiin vielä viikoksi festareiden jälkeen. Looby Macnamara oli myös jäämässä Islantiin. Hän pitäisi Design adventure -kurssin Islafjördúrissa seuraavana viikonloppuna. Looby ja Hildur olivat matkustamassa yhdessä festaripaikalta Etelä-Islannista Länsivuonoille ja he kutsuivat meidät liittymään seuraan. Paikallinen ”opas” nostaa matkan tietenkin aivan eri tasolle kuin vain turistina matkustaminen. Pääsimme myös vierailemaan festareillekin osallistuneiden Dangnyn ja Siggin permakulttuuritilalle, missä leiriydyimme kaksi yötä. Matkavälineenä meillä oli Dacia Duster kattoteltalla. Taas ekologinen kompromissi, mutta autottomana Islannissa olisi aika haastavaa liikkua. Vinkkinä, että tuollaisen kattoteltallisen Dacia Dusterin vuokraa retkeilyautoihin erikoistuneesta liikkeestä suunnilleen samaan hintaan kuin saman auton ilman telttaa normi vuokraamosta.
Reitti Islafjördúriin oli täynnä upeita maisemia ja kuumia lähteitä, jopa yksi geysir, sekä sumuisia laaksoja lämpimien lähde- ja jokikylpyjen kera. Heydalurissa yövyimme hevostilalla, jossa vanha lampolan betoninen lantala oli muutettu uima-altaaksi ja sen ylle rakennettu kasvihuone, jossa kasvoi erilaisia puita ja pensaita hyvin permakulttuurisesti. Oli siellä myös vuoren rinteessä pieni kuumavesillähdelammikko, josta pääsi parinkymmenen metrin päässä virtaavaan jokeen vilvoittelemaan. Siinä tuli mieleen, että tällaista on islantilainen saunominen.
Islafjördúrissa tutustuimme Hildurin perheen geodeettiseen taloon ja Hildurin vetämään yhteisöviljelmään kaupungin laidalla. Perunamaa, mansikat, lantut, kaalit, erilaiset salaatit ja yrtit näyttivät viihtyvän todella hyvin. Islannissahan ei ole kirppoja, perhosia, muita tuhohyönteisiä tai tautejakaan. Kaikki vihreä kasvaa tosi hyvin, kun ei ole liian kuuma.
