(Artikkelikuva: Jarkko Kallionpää)
Millainen on taustasi permakulttuuriopettajana?
Aloitin permakulttuurin opettamisen vuonna 2022, kun minua kysyttiin Espoon työväenopistoon pitämään permakulttuurikurssia. Suunnittelin sinne Permakulttuuria kotipihaan -kurssin. Siitä on tullut suosittu kurssi, olen pitänyt sen nyt neljätoista kertaa monessakin eri opistossa sekä etänä että livenä. Etäkursseille näyttää olevan paljon kysyntää, koska tuntuu että sekä permakulttuuri että permakulttuurikoulutus tahtoo painottua Etelä-Suomeen. Etäkurssille sen sijaan voi osallistua mistä päin Suomea vaan. Olen opettanut Espoon, Järvenpään ja nyt myös Keski-Pohjanmaan opistoissa. Työväen- ja kansanopistojen lisäksi olen pitänyt luentoja monille eri toimijoille. Vuonna 2022 ilmestyi suomennos Monivuotiset vihannekset -kirjasta, jonka käännöstyöryhmässä toimin, ja senkin kautta on tullut paljon luento- ja kurssipyyntöjä.
Suoritin ensimmäisen PDC:ni vuonna 2017, mutta en ajatellut vielä silloin, että osaisin opettaa permakulttuuria. Kävin puutarhurikoulun vuosina 2018-20, ja vasta puutarhakoulun ja PDC:n yhdistelmä loi pohjan, jonka myötä permakulttuurin opettaminen alkoi tuntua mahdolliselta. Näillä koulutuksilla ei kuitenkaan välttämättä ole paljoa tekemistä keskenään. Puutarhakoulutuksen opetussuunnitelmaan kuuluu esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden käyttötutkinnot, joita kukaan ei oikein haluaisi edes opiskella nykyään. Tuntuu, että ei kai nyt tällä tavalla enää kukaan halua kasvattaa ruokaa. Ajattelen, että on onni, että kävin puutarhakoulun aikuisena ja vasta sen jälkeen, kun olin ensin perehtynyt permakulttuuriin. Näin pystyin katsomaan puutarhakoulutusta permakulttuurisilmälasien läpi ja osasin ehkä kyseenalaistaakin joitakin kaavoihin kangistuneita opetussuunnitelman osia. Sittemmin olen päässyt opettamaan ja tekemään yhteistyötä myös puutarhakoulussa Tuorlassa, jossa opiskelin puutarhuriksi, joten olen päässyt ihan hiukkasen levittämään permakulttuurisia käytäntöjä myös puutarhatuotannon opiskelijoiden keskuuteen.
Millainen kokemus permakulttuurin opettaminen on ollut tähän mennessä?
Olen huomannut, että tykkään ihan hirveästi opettaa permakulttuuria! Permakulttuuriaiheet ovat minulle tärkeitä asioita ja haluan joka tapauksessa puhua niistä. Kursseille hakeutuu ihmisiä, jotka haluavat kuulla näistä aiheista, se ei siis ole koskaan pakkopullaa opiskelijoille. Olen itse asiassa opettanut jotakin koko elämäni. Molemmat vanhempani ovat opettajia ja iso osa sukulaisista myös, joten ehkä pedagogia tulee verenperintönä. Olen ensimmäiseltä koulutukseltani Musiikin maisteri, ja musiikkia olen opettanut lapsuudesta saakka. Ensimmäiset piano-oppilaat sain jo ala-asteella, ja siitä lähtien oppilaita ja opettamista on piisannut. Ensin opetin musiikkia kansalaisopistoissa, sitten musiikkiopistoissa ja lopulta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassakin. Viime vuosina olen kuitenkin vaihtanut musiikin opettamisen permakulttuurin opettamiseen, koska se tuntuu tällä hetkellä mielekkäämmältä. Permakulttuurikurssien osallistujat ovat aina hyvin motivoituneita ja he tulevat kursseille omasta innostuksesta, eivät ainakaan vanhempien pakottamina. Tällöin opettaminen on tosi palkitsevaa. Lisäksi kursseilla saan puhua sydämeni kyllyydestä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä, eikä tarvitse rasittaa kotiväkeä loputtomiin niillä jutuilla.
Millainen permakulttuuriopettaja olet, tai haluat olla?
Tietysti haluaisin olla kauhean hyvä opettaja! Olen joskus miettinyt, että puutarha-aiheista opettaessa on etua siitä, etten ole varsinaisesta puutarhaperheestä. Olen lähtenyt puutarhahommiin noviisina ja näitä asioita opettaessa osaan mennä aloittelijan asemaan. Tuntuu, että osaan selittää ihmiselle, jonka lähtötaso on nolla, koska olen itse ollut se ihminen, eikä siitä niin kovin kauaa ole. Haluaisin osata olla kuunteleva opettaja ja opettaa monilla eri tyyleillä. Yritän myös huomioida erilaiset oppijat. Haluan kehittää itseäni permakulttuuriopettajana, ja teenkin tällä hetkellä itseäni varten mm. permakulttuurisuunnitelmaa erään kurssin opettamisesta. Se tuntuu hyödylliseltä itseoppimisen tavalta.
Onko sinulla jonkinlaista erityisosaamisaluetta tai erityistä kiinnostuksenkohdetta permakulttuurissa?
Ehkä se juttu, joka kiinnostaa ja jota tykkään eniten opettaa, on permakulttuurin soveltaminen kotipihalla – miten kotipihan mittakaavassa voidaan luoda viihtyisiä elinympäristöjä ja samalla kasvattaa ruokaa kestävästi itselle ja perheelle siten, että paikallisia resursseja hyödynnetään, saadaan aikaan suljettuja kiertoja, tuotetaan monenlaisia satoja (jotka eivät ole pelkästään ruokaa!) ja huomioidaan myös ympäristön muut olevaiset. Eli voisikohan tätä nimittää vaikkapa kotipihaekosysteemien kehittämiseksi. . Omavaraisuudesta en puhu, koska se lienee mahdoton ja musertava tavoite, mutta ehkä voisin puhua osaomavaraistelusta. Pienikin omalla pihalla kestävästi tuotettu sato tuntuu myös olevan tärkeää ja voimaannuttavaa useimmille ihmisille ja se tuo tunteen siitä, että hallitsee omaa elämäänsä ja voi vaikuttaa asioihin. Kotipihamittakaava saattaa tuntua pieneltä piipertämiseltä, mutta kotipihoja on aika paljon! Uskon siihen, että pienistä puroista syntyy suuri virta.
Kaikista Suomen permakulttuuriopettajista sinä olet opettanut selvästi eniten työväenopistoissa. Millaisia ympäristöjä työväenopistot ovat permakulttuurin opettamiselle?
Opistot ovat todella avoimia ottamaan kaikkea uutta vastaan. Ne ovat matalan kynnyksen paikkoja, joihin ihmisten on helppoa tulla opiskelemaan. Ne ovat edullisia ja niissä on paljon yleissivistävää toimintaa. Permakulttuuri sopii mielestäni oikein hyvin opistoihin. Palkka niissä ei ole päätähuimaava, mutta toisaalta ehkä siksi kurssien hinnat pysyvät saavutettavina kaikille. Opistoja on Suomi täynnä, ja toivottavasti muutkin opettajat opettaisivat jatkossa enemmän opistoissa.
Millaista kehitystä permakulttuuriopetuksen saralla on tapahtunut viime vuosina?
Permakulttuuriyhdistyksen ansiosta opettajakenttäkin on ehkä vähän aiempaa paremmin järjestäytynyt viime vuosina. Yhdistyksen nettisivuilla olevat opettajaesittelyt helpottavat permakulttuuriopettajien löytämistä Suomessa. Permakulttuuriyhdistys parantaa muutenkin permakulttuuritietoisuutta – eihän kukaan osaa toivoa kurssia tai luentoa, jos ei edes tiedä permakulttuurin olemassaolosta. Yhdistys on tehnyt tosi paljon hyvää työtä viime vuosina näiden asioiden eteen. Permakulttuuriopettajakoulutuksenkin on käynyt yhä useampi, ja siinä yhdistyksellä on ollut iso rooli mm. rahoituksen hankkimisessa. Opettajien määrä, koulutukset ja kurssit ovat siis lisääntyneet tosi paljon, mutta selvästi kysyntää ja kasvupotentiaalia on edelleen. En tiedä milloin permakulttuuriopetuksesta tulee ylitarjontaa, mutta vielä ainakaan se ei näytä olevan lähelläkään.
Onko jotain tiettyjä aiheita joita mielestäsi olisi hyvä käsitellä kun haastatellaan Suomen permakulttuuriopettajia?
Polku, jota pitkin ihmiset ajautuvat permakulttuurin pariin ja opettamaan sitä, on aina kiinnostava. Permakulttuuri ei ole asia, jota peruskoulussa tai yliopistossa opetetaan, sen pariin täytyy hakeutua itse. Siksi ihmisten permakulttuuripolut kiinnostavat.
Millaisia toiveita sinulla on Suomen permakulttuurikoulutuksen tulevaisuutta koskien?
Toivon, että opistoissa opetettaisiin enemmän permakulttuuria. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa on lukemattomia kansan- ja työväenopistoja, joissa voi opiskella vaikka koko vuoden kestäviä permakulttuurikursseja. Tätä ei vielä Suomessa ole. Opistoja tässä maassa on kuitenkin paljon ja ne ovat sijoittuneet ympäri Suomea, joten olisi hienoa, jos permakulttuuriopetusta olisi säännöllisesti saatavilla niissä, myös muualla kuin Etelä-Suomessa. Opistojen kurssit ovat myös saavutettavia ihan kaikille. On nimenomaan reilun jaon periaatteen mukaista, että kaikkialla Suomessa voisi osallistua riittävän edulliselle permakulttuurikurssille. Toivon, että muutkin alkaisivat opettaa opistoissa, en itse ehdi niihin kaikkiin.
Toivon myös, että PDC-kursseja pidettäisiin Suomessa säännöllisesti ja ihmiset löytäisivät nämä usein elämän mullistavat kurssit. PDC on pohja, jonka päälle voi ryhtyä rakentamaan omaa permakulttuurista elämäänsä kukin tarpeidensa mukaan. Ehkä yksi PDC vuodessa riittää tähän maahan, tai ehkä tarvitaan enemmänkin, kun tietoisuus permakulttuurista lisääntyy. Haluaisin, että kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus suorittaa PDC Suomessa ja suomen kielellä. Ihan kaikki eivät puhu englantia, ainakaan niin sujuvasti, että haluaisivat lähteä 12 päivää kestävälle englanninkieliselle kurssille. Aiemmin meillä on ollut tulppana se, että suomea puhuvia diplominhaltijoita ei ole ollut ja diplominhaltija tarvitaan pääopettajaksi PDC:lle. Nyt suomenkielisiä diplominhaltijoita on kolme, joten jatkossa varmasti saadaan säännöllisesti PDC-kursseja suomen kielellä.