Millainen on taustasi permakulttuuriopettajana?
Olen aina ollut jonkinlainen ohjaaja, alkaen lapsuudestani, jolloin toimin partio-ohjaajana. Olen joskus tehnyt lyhyesti sijaisuuksia koulussa, mutta enimmäkseen kokemukseni ovat vertaisoppimisesta. Olen esimerkiksi vetänyt kerhoja. Kun tutustuin permakulttuuriin ja kävin PDC:n 2013 Kolilla, siitä tuli innostus, että tätä olisi kiva jakaa laajemminkin ja opiskella itse. Kun saatiin tämä meidän paikka ja sitä rakennettiin, niin ajatuksena oli, että halutaan itse oppia ja jakaa oppimista. Järjestimme täällä esimerkiksi savirakentamisen kursseja jotta opimme itse, mutta tarjottiin samalla se mahdollisuus myös muille. Meillä olikin paljon harjoittelijoita, apulaisia, kiinnostuneita ihmisiä jotka halusivat oppia ja tehdä käytännössä esimerkiksi savirappausta. Olkipaalitkin laitettiin seiniin suurimmaksi osaksi viikon kestävässä työpajassa. Siitä se lähti. Tämä on ollut vertaisoppimista koko ajan.
Kun talot oli rakennettu, aloimme miettiä mitä muuta voitaisiin järjestää. Erkki on pitänyt koko ajan esimerkiksi mehiläiskursseja, mutta minä olen epäröinyt. Pidin kyllä Espoossa työväenopistossa ja hyötykasviyhdistyksessä permakulttuurisia puutarhasuunnittelukursseja. Olin opiskellut maisemasuunnittelijaksi ja ajattelin, että puutarhasuunnittelun kautta voisi tuoda permakulttuuria tavallisten ihmisten elämään. Kun mietittiin voitaisiinko järjestää permakulttuurin perusteet -kursseja ja myöhemmin PDC-kursseja, en alkuun ollut kovin innostunut. Diplominteon loppuvaiheessa tuli kuitenkin uudenlaisia ajatuksia. Ensimmäinen permakulttuurin perusteet-kurssi täällä Iso-Orvokkiniityllä toteutui tyttäremme Pinjan aloitteesta. Hän oli täällä hommissa ja kysyi miksi emme järjestä tällaista kurssia. Hän lupautui olemaan mukana, sai Erkinkin innostumaan ja minäkin myönnyin lopulta. Suunnittelimme kurssin yhdessä, mutta minä ja Erkki päädyimme pitämään sen kahdestaan, koska Pinja sairastui juuri kurssin aikaan eikä voinut osallistua opetukseen.
Kurssin pitäminen olikin todella kivaa, koska täällä oli kivoja ihmisiä kokonaisen viikonlopun ja koin, että heille pystyi antamaan jotain tärkeää. Pystyimme tekemään kurssista omanlaisen ja nostamaan esiin asioita joita pidämme itse tärkeinä jakaa, koska permakulttuurin perusteet -kurssille ei ole olemassa tiettyä kaavaa läpikäytäville asioille. Meidän kokemuksemme ja paikkamme toimi opetuksen tukena tosi hyvin. Ihmiset tykkäsivät olla täällä ja katsella mitä teemme. Opetus perustui paljon siihen että kerroimme ihmisille, mitä haluamme täällä tehdä, mitä permakulttuuri täällä on ja miksi olemme lähteneet tällaista tekemään. Yhteisöllisyys, jakaminen ja yhdessä oppiminen tuntui tosi kivalta. Tein diplomisuunnitelman siitä, miten suunnitellaan ja järjestetään tällainen kurssi. Järjestimme permakulttuurin perusteet -kurssin kahtena seuraavanakin vuonna. Saimme mahdollisuuden parannella kurssia ja siinä kehittyikin todella hyvin. Kurssi kehittyi enemmän käytännönläheiseksi ja kokemukselliseksi. Sitä kautta alkoi kiinnostaa enemmänkin permakulttuurin opettaminen ihan permakulttuurina eikä vain tuoda sitä mukaan johonkin muuhun. Sillä tavalla lähti ajatus myös PDC-kurssin opettamisesta.
Diplomintekoaikana oli Koroisten PDC-kurssi. Siellä oli monta opettajaa ja mekin osallistuimme Erkin kanssa. Täällä on paljon esimerkiksi metsäpuutarhaihmisiä ja puutarhureita ja ajattelin, etten suuntaudu samoille aloille ja lähde kilpailemaan heidän kanssaan. Varsinkin korona-aikana innostuin tosi paljon Looby Macnamaran sosiaalisen, kulttuurisen ja oman elämän permakulttuurisuunnittelun työkaluista. Olen opiskellut niitä ja tällä hetkellä opiskelen kulttuurisen emergenssin vetäjäksi. Siihenkin kuuluu kurssien vetäminen. Tavallaan siinä on se ajatus, että meillä on kaikki työkalut tehdä maailmasta paljon kestävämpi vaikkapa maisemasuunnittelun ja rakentamisen keinoin, mutta ydinogelma on siinä, että ihmiset eivät osaa muuttaa elämäntapaansa. Ainakin se tuntuu tosi vaikealta, ei ole keinoja siihen miten lähteä tekemään toisella tavalla. Ihan uudenlaisen kestävän kulttuurin rakentaminen ei tapahdu vain ekotaloja rakentamalla tai viljelemällä ekologisesti (tai nykyisin uudistavasti). Kyllä siinä on tietty kulttuurin ja ajattelun muutos. Miten sellainen saadaan aikaan ja mihin se perustuu? Kulttuurisesta emergenssistä olen löytänyt siihen tosi hienon taustan. Se on se mihin haluan keskittyä ja mikä minua vie. Mietin tapoja tuoda sitä ajattelua suomalaiseen permakultturikenttään.
Tässä on myös sellainen elementti, että kaikki tulee meille anglosaksisesta maailmasta ja on tavallaan kolonialistista. Vaikka siinäkin kentässä on tietoisuus kolonialistisesta taustasta ja sitä halutaan välttää, niin miten se käytännössä tapahtuu? Miten vältetään se asetelma, että joku tulee jostain muualta kertomaan meille miten asiat on? Kyllä muutoksen täytyy lähteä meistä itsestämme, omasta taustasta ja kulttuurista. Täällä Suomessakin on tosi paljon viisautta, perinteitä ja osaamista. Miten kehitämme kulttuuriamme tästä taustasta, yhteistyössä erilaisten kulttuurien kanssa? Se on mielenkiintoista. Se on kiinnostava lähestymistapa ja näkökulma asioihin.
Millainen kokemus permakulttuurin opettaminen on ollut tähän mennessä?
Inspiroiva. Haluan jakaa asioita jotka kiehtovat minua ja joista olen innostunut. En lähde siitä päästä, että latelisin hirveästi faktoja ja tulisi kauheasti asiaa, vaan opettamiseni on enemmän elämyksellistä ja kokemuksellista. Yritän vaikuttaa siihen miten ihmiset toimivat. Minulla on monista kursseista sellainen kokemus, että sieltä saa vain hirveästi lisätietoa, mutta se jää vain jonnekin eikä mitään tapahdu. Mieluummin vähemmän tietoa, mutta vaikuttavaa, niin että se oikeasti muuttaa ihmisten tapaa toimia ja tuo valtaantumista heidän omassa elämässään. Opettaminen on silloin aika erilaista. Kävin vuosi sitten keväällä permakulttuuriopettajakoulutuksen Holmassa ja tokihan se keskittyi siihen miten rakennetaan PDC-kurssi, mutta käsittelimme myös paljon sitä, miten otetaan huomioon erilaisia oppijoita ja miten tehdään opetus monimuotoiseksi. Ei vain kalvosulkeisia, vaan hyvin kokemuksellista ja eri aisteihin perustuvaa opetusta ja erilaisia metodeja. Olen ottanut tavoitteeksi, että käyttäisin opetuksessa mahdollisimman vähän tietotekniikkaa ja puhuisin tunneilla maksimissaan 30%. Eli enemmän jakavaa ja yhteisöllistä oppimista. Ihmisten kanssa työskenteleminen on minusta tosi kiinnostavaa, se ei ole vain tiedon kaatamista ihmisten aivoihin, vaan myös yhteisen viisauden löytämistä. Siinä samalla syntyy kontakteja ja luodaan yhteisöllisyyttä ja kulttuuria, joka voi kurssien jälkeenkin elää ja kehittyä. Meillä pidettyjen permakulttuurin perusteet-kurssien jälkeen eräskin ryhmä perusti Whatsapp-ryhmän jossa vieläkin viestitellään jotain asioita ja ihmiset muistavat toisensa.
Millainen permakulttuuriopettaja olet, tai haluat olla?
Mietin aina mikä minun opettajan etiikkani on, se varmaan kuvaa minua opettajana. Tärkeintä on luoda turvallinen oppimisympäristö, koska se mahdollistaa monipuolisen toiminnan ja oppimisen. Ainahan sellainen on turvallista, että menet vaikka Zoom-miittiin, siellä ei tarvitse välttämättä edes näyttäytyä ja voi vain kuunnella mitä siellä puhutaan. En tiedä miten tehokasta oppimista se on. Toinen ääripää on se, että tulet kurssille ja jaat avoimesti asioita muiden kurssilaisten kanssa, tai teet jotain harjoitteita joissa joudut vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Se voi olla tosi pelottavaakin, itsekin olin nuorena sellainen ja vieläkin joskus tulee hetkiä, jolloin mietin uskallanko tehdä jotain tai onko tämä minulle liikaa. Silloin turvallisen ja sopivasti haastavan oppimisympäristön rakentaminen on tärkeää. Tavoitteena on, että ihmisellä olisi uskallus mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle oppimaan asioita ja kokemaan jotain uutta. Mitään ikuisia ehdottomia totuuksia ei ole, olen opiskellut filosofiaa ja tiedän, miten asioista voi ajatella monella eri tavalla. Pidän tärkeänä hyväksyvää ilmapiiriä ja kriittistä ajattelua. Kaikkein parasta oppimista on se, että pystyy tarkastelemaan asioita monipuolisesti ja löytämään uusia näkemyksiä.
Onko sinulla jonkinlaista erityisosaamisaluetta tai erityistä kiinnostuksenkohdetta permakulttuurissa?
Se on nimenomaan tämä ihmiskeskeinen suunnittelu. Miten vaikutan omiin elämänvalintoihin, omaan elämääni, miten elän hyvää elämää permakulttuurin eettisten periaatteiden mukaan. Kaikkein eniten permakulttuurissa minua puhuttelee eettiset periaatteet. Niiden mukaan haluan elää. Se mahdollistuu vain niin, että oman elämäni lisäksi pystyn vaikuttamaan omiin yhteisöihini missä elän, tekemään asioita yhdessä ja tuomaan uudistavaa ja kestävää ajattelua kulttuuriin.
Kestävään elämäntapaan liittyy paljon asioita ja olen kiinnostunut tosi monenlaisista asioista. Tein diplomisuunnitelmia esimerkiksi siementen keräämisestä ja omien siementen tuottamisesta ja säilyttämisestä vuodesta toiseen. Olen myös eläintenhoitaja koulutukseltani. Minua kiinnostaa kaikki eläimet ja niiden hoito ja se, miten eläinten hoito voi olla kestävää ja näitä olentoja kunnioittavaa. Joskus tuntuu, että joissakin permakulttuuriyhteyksissä unohdetaan kunnioittava suhtautuminen ja eläimiä pidetään pelkkänä resurssina, mitä ne minusta eivät ole. Ihmisistäkin on mielestäni halventavaa puhua resursseina, sama eläinten kohdalla. Haluan nähdä eläimet omina itseisarvoisina olentoinaan ja yhdistää eläinaktivismin ja permakulttuurin.
Eräs kiinnostuksenkohteeni on myös kaikenlaiset käsityöt. Islantilaisen vieraamme kanssa juuri paikkasimme innoissamme kaikenlaisia vaatteita ja puhuimme paikkaamisesta. Puhuimme siitä, mitä kaikkea näillä tekniikoilla voi tehdä ja miten hieno kulttuuri se on. Ajatellaan vaikka käsityöaktivismia. Tällaisten asioiden tuominen ihmisten arkeen voi olla merkittävää kulttuurissa muutoksessa.
Olit mukana kääntämässä äskettäin julkaistua permakulttuurisuunnittelun työpakin suomennosta. Oletko aikaisemmin tehnyt tällaisia käännösprojekteja?
Olen. Käänsimme Miina Ant-Wuorisen ja Henna Jämsän kanssa Monivuotiset vihannekset, tosin osallistuin käännöstyöhön meistä kaikkein vähiten. Olen myös kääntänyt aika paljon ruotsista tuttavani tieteellisiä artikkeleita luomuviljelystä. Jotain käännöstöitä olen tehnyt englannistakin. En kuitenkaan ole kääntäjä virallisesti, minulla ei ole alan koulutusta. Olen vain hyvä kirjoittamaan, olen tehnyt esimerkiksi lehtiartikkeleita ja kaikenlaisia tekstejä. Kääntäminenkin tuntuu ihan luontevalta. Tiedostan toki sen että en ole ammattilainen. Tarvittaessa tarkastutan tekstin vielä kielenhuoltajalla. Mutta eipä siinä työkalupakkiprojektissa kukaan muukaan mikään ammattilainen ole ollut. Ennemminkin se on ollut merkittävää, että on perehtynyt permakulttuuriin ja permakulttuurikieleen ja sanastoon. Useissa työkalupakkiprojektin kielissä oli haasteena se, että sanastoa ei ole olemassa kohdekielellä. Yleensä käytetään paljon englanninkielisiä termejä. Tämäkin on vähän sitä kolonialismia. On kuitenkin olemassa halu tuottaa aidosti omankielistä sanastoa. Mari Korhonenhan sen projektin joskus aikoinaan aloitti, hän käänsi Holmgrenin ”Essence of Permaculture” -teoksen (suomeksi Permakulttuurin ydinolemus), joka on netistä ilmaiseksi ladattava lyhytversio hänen kirjastaan. Silloin oikoluin sitä käännöstä ja mietittiin paljon näitä suomenkielisiä vastineita englanninkielisille käsitteille. Tätä sanastoa on veivattu pitkään, jo sunnilleen vuosista 2016 tai 2017. Ihan mielenkiintoinen projekti siinä mielessä koota tämä homma yhteen. Toivottavasti tämä nyt yhtenäistää sitä kielenkäyttöä, joilla permakulttuurissa puhutaan.
Millainen merkitys tällä ja vastaavilla isoilla käännösprojekteilla on mielestäsi Suomen permakulttuuriopetukselle?
Sillä on merkitystä kulttuurille. Saamme toisaalta yhteistyötä ja vuoropuhelua eri maiden välille, mutta myös ilmaistua ja käsiteltyä asioita omalla kielellä. Työkalupakki toimii myös työkaluna jossa muokataan kieltä ja sovitaan asioista. Siihen voi nytkin kommentoida ja vaikka ehdottaa jotain parempia ilmaisuja. Sanavalinnoissa voi olla myös luova. Selma Kilpi on esimerkiksi tehnyt luovaa kääntämistä sosiokratiassa, esimerkiksi luotsi fasilitaattorin sijaan on hänen ehdotuksensa. Tämä on hyvä esimerkki kielen rikkaudesta joka on mielestäni hyvin tyypillistä suomen kielelle. Suomeksi keksitään hauskoja sanoja asioille, esimerkiksi kännykkä. Sitä voidaan nyt tehdä permakulttuurissakin vaikka tämän työkalupakin avulla.
Työkalupakin käännökset eivät siis ole lukkoonlyötyjä?
Ei todellakaan, tämä on nyt ehdotus. Sitä voidaan vielä päivittää. Onhan sitä aika moni ihminen jo lukenut ja aika paljon on mietitty käännöksiä, mutta vielä voidaan keskustella ja pohtia halutaanko muuttaa jotain. Tässä luodaan nyt uutta kielenkäyttöä ja sanastoa, se on mielestäni koko kentän asia ja mielellään kuulen mielipiteitä ja ehdotuksia.
Mikä merkitys sillä on että opetusmateriaalia on tarjolla suomeksi?
Eilen illalla juttelin yhden kaverin kanssa joka ei muuten ole permakulttuurissa mukana, mutta oikoluki minulle nämä suomennokset. Hän puhui, että kun hän on jutellut omassa tuttavapiirissään tästä työstään ja permakulttuurista, niin monikaan ei tiedä permakulttuurista vielä mitään. Koko käsite on uusi. Me voitaisiin paljon enemmän vielä viestiä ja tiedottaa näistä asioista. Hän oli ainakin tosi innostunut ja haluaa opiskella lisää. Suomenkieliset materiaalit helpottavat työtä huomattavasti. On myös permakulttuuria opiskelevia ihmisiä joille englannin kieli on rajoitteena. Sen takiahan työkalupakissa on sekä suomenkielinen että englanninkielinen versio jotta voi verrata ja hakea lisää tietoa englanniksi, kun tietää mikä se englanninkielinen termistö on ja pystyy yhdistämään sen suomenkieliseen.
Millaista kehitystä permakulttuuriopetuksen saralla on tapahtunut viime vuosina?
Onhan se ollut aika iso kehitys että meillä on nyt useampi diplominhaltija ja voidaan pitää PDC-kursseja kokonaan suomeksi. Se on aika iso juttu. On useita paikkoja joissa tätä tapahtuu. Kehitys on lähtenyt nyt kiihtymään viime vuosien aikana, se on ollut aika hidasta pitkään. Lähivuosina nähdään aikamoisia harppauksia siinä suhteessa. Koulutus on tosi oleellista permakulttuurissa, permakulttuuri on myös koulutusjärjestelmä. Sen koulutuksen kautta pyritään tätä asiaa viemään eteenpäin. Siinä mielessä näyttää tosi hyvältä, sanoisin.
Onko jotain tiettyjä aiheita joita mielestäsi olisi hyvä käsitellä kun haastatellaan Suomen permakulttuuriopettajia?
En tiedä onko se vain omalla kohdalla, mutta ainakin tulee mieleen se miten näkee oman roolinsa permakulttuurin eteenpäin viemisessä ja koulutuskentän kehittämisessä. Meillä on nyt aika montakin ihmistä joilla on permakulttuuritaustaa ja on aikaisemmin pitänyt vaikka introkursseja ja tekee diplomia, mutta kuitenkaan yhteistyötä ei kauheasti ole. Pidän itse enemmän yhteistyöstä kuin siitä, että ajattelisimme toisiamme kilpailijoina. Tässä riittää varmaan työsarkaa kaikille. Olisi hyvä olla olemassa yhteyksiä ja verkostot, joissa tuemme toisiamme. Nytkin näkee välillä sitä, että kun ei ole oltu yhteysksissä eikä tiedetä mitä toiset tekee, niin tulee päällekkäisyyksiä ja kilpailua osallistujista. Olisi kiva suunnitella yhdessä ja olisi hyvä tietää mitä muut tekevät niin pystyttäisiin paremmin koordinoimaan. Sitä varten on yhdistyksen koulutuspiiri. Siellä voi käydä tällaista keskustelua ja koordinoida asioita, vaikka kukin tekee omalla tahollaan omaa juttuaan. Siinä on myös mahdollisuus kehittyä yhdessä ja tehdä paremmin asioita, luoda positiivisuuden ja runsauden kulttuuria.
Millaisia toiveita sinulla on Suomen permakulttuurikoulutuksen tulevaisuutta koskien?
Ehkä se tuli juuri tuossa. Toivoisin että olisi enemmän yhteistyötä ja arvostettaisiin ja oltaisiin kiinnostuneita toistemme tekemisistä. Toivoisin että koulutuksen ympärillä olisi rakentava hyvinvoiva yhteisö jossa kaikki kokisivat olevansa hyväksyttyjä ja tuettuja ja rakentavassa vuorovaikutuksessa keskenään. Näen että meidän ei tarvitse kilpailla keskenämme ja kaikille löytyy omaa sarkaa kun vaan koordinoidaan, mietitään kuka on paras tekemään mitäkin ja nähdään toistemme vahvuudet ja mahdollisuudet.