Taakse jäänyt kevät sisälsi erityisen, uudenlaisen ja hyvin antoisan yhteistyöprojektin permakulttuuriyhdistykselle: Lähemmäs luontoa -luentosarja. Suurin osa yhdistyksen tähän asti järjestämästä koulutuksesta käsittää permakulttuurin perusteet -kurssin ja PDC:t. Aivan tämän kaltaista koulutustoimintaa emme ole toteuttaneet koskaan aikaisemmin. Lähemmäs luontoa käsitteli useita puutarhanhoitoon, kasveihin ja kestävään elämäntapaan liittyviä teemoja permakulttuurisesta näkökulmasta. Luentosarjalla esiteltiin esimerkiksi metsäpuutarhoja, villiyrttejä ja modernia omavaraisuutta. Luennot järjestettiin Turussa Studio Reinun tiloissa ja niihin tarjottiin myös etäyhteys.

Yhteistyökumppanina ja käytännön järjestelyistä vastaavana tahona toimi yhdistyksen jäsen, puutarhuri Riikka Lamminpää, tunnettu somessa myös puutarhuriikkana. (Facebook: Puutarhuriikka ja Instagram: @puutarhuriikka) Riikka Lamminpää on puutarhuri, media-alan ammattilainen ja hortonomiopiskelija. Hän toimii kuvaajana ja viestinnän ammattilaisena puutarha-alalla yrityksessään Natural Creative Oy:ssä. Monimuotoisuuden tukeminen, satoa tuottavien metsäpuutarhojen suunnittelu ja monivuotiset vihannekset ovat lähitulevaisuudessa hänen yrityksensä keskiössä.
Riikka suunnitteli luentosarjan aihealueet, hankki luennoille opettajat, teki markkinointimateriaalit, järjesti luennot livenä ja piti yhteyttä asiakkaisiin. Yhdistyksen tehtäväksi jäi markkinointiin osallistuminen, luentomaksujen kerääminen yhdistyksen verkkokaupan kautta, etäyhteyden fasilitointi yhdistyksen Goole Meet-tilin kautta sekä rahoituksen hakeminen KSL-opintokeskukselta Riikan avustukella. Iloksemme KSL eli Kansan Sivistystyön Liitto myönsi koulutustuen ja saimme tällä tavalla osallistumismaksuja pienemmiksi. Yhdistyksellä ei ollut aikaisempaa kokemusta KSL:stä ja allekirjoittanut sihteerikin oli aloittaessaan täysin kokematon rahoitushakuihin ja kirjanpitoon liittyvissä asioissa, mutta lopulta kaikki sujui todella hienosti – jopa kohdalle osuneesta koulutuksen kulutositteiden pistotarkastuksesta huolimatta. KSL:n järjestelmän eli KSL-kodin käyttöliittymä on selkeä ja KSL:n koulutussuunnittelijalta saa aina tarvittaessa apua. Voimme suositella KSL:a kaikille koulutusta järjestäville yhdistyksille, jos vain arvomaailma on yhteensopiva KSL:n linjausten kanssa. Kuten kokemuksemme osoittaa, yhdistyksen ei ole pakko olla iso tai kokenut.
Mutta mistä kaikki alkoi? Riikka kertoo, että haave jostain tämän luentosarjan kaltaisesta oli ollut jo pitkään olemassa, mutta viime kesänä PDC-kurssilla Koroisilla idea todella konkretisoitui. Kurssilla oli paljon taitavaa porukkaa joiden osaamista Riikka kertoo halunneensa saada laajemman yleisön käyttöön. Kun sopiva paikkakin oli olemassa ja yleinen mielenkiinto luentosarjan aiheita kohtaan on kasvamaan päin, aika tuntui olevan kypsä.
Käydessämme Riikan kanssa yhdessä läpi luentosarjaan liittyviä kokemuksia ja ajatuksista selvää on, että olemme molemmat todella tyytyväisiä sekä luentosarjaan itseensä että yhteistyöhön. Vaikka pari luentoa jouduttiin perumaan, kokonaisuutena luentosarja herätti hyvin mielenkiintoa ja kävijätavoite ylittyi. Aikaa tai rahaa ei varmaankaan koskaan ole tällaisissa projekteissa käytössä niin paljoa kuin haluaisi, mutta kaikki tärkeimmät tavoitteet täyttyivät. Myös kävijöiltä saatu palaute on rohkaisevaa. Erityisesti lämmittää mieltä, että jokainen palautelomakkeella palautetta antanut ilmoitti haluavansa osallistua myös seuraavalle luentosarjalle, jos sellainen järjestetään.

Olemme yksimielisiä siitä, että jonkinlaista jatkoa tälle olisi hienoa saada. Seuraavalla kerralla kaikkea ei tarvitsisi aloittaa aivan alusta. Rahoitushausta ja tämän kaltaiselle luentosarjalle sopivasta markkinoinnista on nyt saatu kokemusta. Olemme myös entistä valmiimpia ottamaan kävijöiden toiveet huomioon. Ehkä yleisin meiltä kysytty tai toivottu asia on luentotallenteet. Pohdimme asiaa pitkällisesti jo suunnitteluvaiheessa. Luentojen kuvaamien ja tallenteiden julkaiseminen ei ole tällaisissa olosuhteissa aivan yksinkertaista. Asiaan liittyy kysymyksiä esimerkiksi suurten videotiedostojen vaatimasta tallennuskapasiteetista, kuvaustekniikasta, paikan päällä osallistuvien luentokävijöiden yksityisyydestä ja rahoittajan asettamista säännöistä. Usein tämän kaltaiset haasteet eivät ole este vaan hidaste, mutta tällä kertaa hidaste hidasti liikaa. Toiveet on kuitenkin kuultu ja mahdolliseen ensi kertaan mennessä olemme toivottavasti löytäneet ratkaisuja. Ylipäätään on huomionarvoista, että tapahtuman luonteesta huolimatta suurin osa osallistujista osallistui etäyhteyden kautta. Etäkursseille ja niiden tallenteille on aivan selvästi kysyntää, johon tarjonta ei tällä hetkellä täysin vastaa. Tämä on hyvä pitää mielessä kaikkien niiden jotka järjestävät koulutusta permakulttuurisista aiheista.
Kun mietin, mikä tekee tästä luentosarjasta mielestäni niin ison onnistumisen permakulttuuriyhdistyksen kannalta, mieleen tulee etenkin kaksi asiaa. Eräs permakulttuuriyhdistyksen itselleen asettamista tavoitteista on permakulttuuriaiheisen koulutustoiminnan edistäminen. Haluamme edistää kestävää elämäntapaa ja koulutus on siihen erittäin tärkeä väline etenkin kun aihe on kaikesta nosteesta huolimatta vielä marginaalinen. Toinen tavoite on jäsenten tukeminen omissa permakulttuurisissa projekteissaan. Varsin moni aktiivisista jäsenistämme opettaa permakulttuuria tavalla tai toisella. Toimimalla yhteistyökumppanina ja nostamalla esiin permakulttuurin näkyväksi tekeviä esikuvia saamme yhdessä aikaan sen mikä on meille tärkeää.