Vähkä-Jäkkärän metsäpuutarha on vajaan parin tuhannen neliömetrin kokoinen metsäpuutarha Vähkä-Jäkkärän tilalla, Bölen kylässä Siuntiossa. Metsäpuutarhan ovat perustaneet tilan omistajat Sari ja Mikko Nousiainen vuonna 2019. “Aloitimme metsäpuutarhan rakentamisen istuttamalla ensimmäiset taimet jo vuonna 2018, juuri ennen kuin kävimme ensimmäisen Livialla järjestetyn metsäpuutarhakurssin. Kurssin aikana ja sen jälkeen jatkoimme istuttamalla jalopähkinöitä. Tila on ollut hallussamme jo pitempään”, kertoo Sari.
Tavoite ja tarkoitus metsäpuutarhan perustamisessa ei ollut aluksi täysin selvä. Taustalla oli halu tuottaa ruokaa järkevästi ja etsiä tapoja hyödyntää eläimiä puutarhassa. “Meillä oli siinä vaiheessa ollut jo pitempään kesäkanoja. Jossain välissä niihin aikoihin ankat tulivat mukaan ja ihastuimme niiden toimintaan. Pohdimme tapoja käyttää ankkoja luonnollisena tuholaistorjuntana. Sitten mukaan tuli kaikki maaperään ja sen kunnosta huolehtimiseen liittyvä. Meillä on myös mehiläisiä, joiden toivomme pölyttävän kukkia”, Sari kertoo. Vähkä-Jäkkärän metsäpuutarhan tarkoituksena ja tavoitteena onkin yksinkertaisesti tuottaa perustajilleen ruokaa ja kehittää ruoan kasvattamiseen kuuluvia taitoja.
Viime vuosina on myös vahvistunut ajatus kokeilla herkempien kasvien kasvattamista tilalla, joka sijaitsee kylmässä ja hallalle alttiissa kalliosolassa voimakkaan luoteistuulen vaikutuspiirissä. Pajujen seassa se on ollut mahdollista. “Pajuista on tullut ihan meidän ykkössuosikkeja”, Sari kertoo. “Pajujen avulla saadaan kova tuuli kuriin ja muitakin tuuliaitoja yritetään kasvattaa. Tähän asti projekti on ollut pitkälti sen selvittämistä mikä selviää hengissä.” Myös savimaa vaikeuttaa kylmyydestä koituvia ongelmia. Sen kanssa yritetään tulla toimeen syväjuuristen kasvien avulla ja biomassaa lisäämällä. Viileydestä on toisaalta sikäli etuakin, että kasvit eivät niin herkästi lähde kasvuun ennenaikaisesti keväisten lämpöaaltojen seurauksena.
Juuri haastavien sääolosuhteiden takia tilalla ei ole vain yksi metsäpuutarha vaan sen lisäksi useita pieniä metsäpuutarha-alueita koemielessä. Konseptia on mielekästä testata eri paikoissa, koska halla ja tuulet vaikuttavat eri tavoin eri kohdissa tilaa. Vähkä-Jäkkärä vaikuttaakin olevan erinomainen opettaja mikroilmaston merkityksestä. Viimeisimpinä kokeiluina Sari kertoo mm. kaivaneensa lammen ja tehneensä kiviaitaa pohjoista vasten. Koko tilan kehittymisen tavoitteena on tulla puistomaiseksi “syötäväksi maisemaksi” johon hasselpähkinät kuuluvat tärkeänä osana, sillä ne ovat selvinneet hyvin säistä ja eläimiltä. Ne ovat tosin vielä nuoria eikä satoa ole saatu.
Vähkä-Jäkkärällä toiminta perustuu paljolti itsenäisiin kokeiluihin. Kaikki tähän mennessä saatu tieto ei ole Sarin mukaan toiminut, ja tilalla onkin alettu tehdä tarpeen mukaan toisenlaisia ratkaisuja. Luovuus on kenties tarpeenkin, sillä haasteita riittää. Kun kysyn onko prosessin aikana mikään tullut yllätyksenä, esille nousee luonnon arvaamattomuus ja erilaisten ongelmien aiheuttama työmäärä: “Vaikka mä teen mitä, kaikennäköisiä temppuja, suojausta ja muuta, kaiken kirjatiedon perusteella mitä olen ottanut selville, niin silti se kasvi kuolee.” Sääoloja vastaan ei voi taistella. Myyrien valtavat tuhot ja ylipäätään tuhoeläinten vaikutus ovat yllättäneet myös. Suhtautumista helpottaa Sarin mukaan se, että tilaa on runsaasti ja ihmisillekin riittää syötävää. Metsäpuutarhan kehittyminen on tuntunut myös hitaalta. “Yritin olla laittamatta liikaa ravinteita maahan, mutta odotin silti, että kasvit kasvaisivat nopeammin.” Esimerkiksi kirsikkaluumut ovat kuitenkin kukkineet jo useamman vuoden, ja viime vuonna saatiin ensimmäiset viisi herkullista luumua. Eikö mikään ole yllättänyt iloisesti? “Joka vuosi on aina yllätys, että hei, tääkin on elossa!” Odotukset ovat ajan myötä madaltuneet. Varsinaista satoa Vähkä-Jäkkärän metsäpuutarhasta ei vielä edes odoteta, mutta kevään riemu palkitsee jo nyt. Etenkin kun saa ilahtua kahdesti – ensin kasvin selviytymisestä talven yli, sen jälkeen kevään hallojen yli.
Eläimet, kuten esimerkiksi mehiläiset, ovat alusta asti olleet tärkeä osa Vähkä-Jäkkärän metsäpuutarhaa. Mehiläisistä huolehditaan kasvattamalla paikalla pitkään kukkivia kasveja, esimerkiksi iisoja. Pölyttämisestä ei ole ollut huolta millään tavoin. Toisaalta kukat eivät kaikkina kesinä ole pärjänneet hyvin tai mettä on saattanut olla vähän. Erityisesti silloin mehiläiset hyötyvät metsistä. Metsäpuutarha on osoittautunut hyväksi paikaksi mehiläisille. Ne hyödyntävät myös läheistä luonnonsuojelualuetta. Mielikuvani mehiläisistä ennen muuta niittyjen eläjinä osoittautuukin yksipuoliseksi. “Niityillä kukat kukkivat yleensä aika lailla samoihin aikoihin”, Sari selittää. Metsän ja suon kasvit pidentävät kautta jonka aikana mehiläisille on tarjolla ravintoa ja muita resursseja. Mehiläiset osaavat Sarin mukaan hyödyntää esimerkiksi kuusenkerkkiä, pajunlehtiä ja sahanpurua. Liekö ihmisillä edes tietoa kaikesta siitä mitä mehiläiset vievät pesäänsä ja mitä ne sillä tekevät?
Myös ankat ovat töissä metsäpuutarhassa. Ankkojen läsnäoloa täytyy tosin rajoittaa etenkin alkukesästä, koska ne tallovat kasveja. Ne tuhoavat paikkoja Sarin mukaan kuitenkin vähemmän kuin kanat ja pitävät etanat ja kotilot kurissa. Myös luonnonvaraiset linnut viihtyvät alueella ja jättävät metsäpuutarhaan oman jälkensä pöllyttämällä katetta ja kaivamalla kuoppia. Toisaalta nekin myös syövät tuholaisia. Sari kertoo, että metsäpuutarhassa haetaan ennen kaikkea tasapainoa, mikä on myös eläimille hyväksi.
Kun kysyn toiveita tulevaisuuden suhteen, Sari kertoo toivovansa, että yhä useampi innostuisi metsäpuutarhoista. Monimuotoisuutta ja syötävien kasvien valikoimaa olisi hyvä lisätä, ja Sari arvelee, että esteenä tälle on tällä hetkellä vain tiedon puute. Hän epäilee, että ihmiset uskovat yksittäistenkin pensaiden ja puiden vievän kauheasti tilaa ja varjostavan. Ihmiset eivät ehkä ajattele, että varjosta on myös hyötyä. Ihmisten tietoisuus permakulttuurista ja sen erilaisista työkaluista on viime vuosina lisääntynyt, mutta niitäkin tärkeämpää on Sarin mukaan yksinkertaisesti muistaa monimuotoisuuden merkitys. Monimuotoisuus hyödyttää koko systeemiä ja tuo myös resilienssiä esimerkiksi sään aiheuttamiin haastaviin olosuhteisiin.
Omalta osaltaan Sari kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että Vähkä-Jäkkärän metsäpuutarhasta on tullut jo mukava paikka oleskella. Vierailijatkin ovat usein hämmästelleet metsäpuutarhaa ja kertoneet yllättyneensä, että “noinkin voi tehdä”. Sari kertoo toivovansa tulevaisuudelta enemmän kohtaamisia – ihmisiä, joiden tiloilla he voisivat käydä tutustumassa metsäpuutarhoihin ja ihmisiä, jotka kävisivät heidän tilallaan. Hän kertoo arvostavansa avointa tiedonvaihtoa. “Samoja ongelmia voi olla, mutta aina voi olla eri ratkaisu.”
Miten metsäpuutarhojen perustamista voisi edistää Suomessa? Tiedottamalla, Sari vastaa, ja kehittämällä kurssitoimintaa. Sari ehdottaa, voisiko metsäpuutarhakursseilla myydä ainakin joitakin kasveja, vähintään siemeniä. Ihmisille on hänen mukaansa lannistavaa, että kursseilla esitellään eksoottisia kasveja, jotka käytännössä osoittautuvat hyvinkin vaikeiksi hankkia. Enemmän huomiota kannattaisi hänen mielestään kiinnittää myös kaupunkipuutarhoihin ja vaikkapa omakotitaloyhdistyksiin. Pienissä pihoissa on paljon potentiaalia.
Kysyn millaisia vinkkejä Sarilla on antaa ihmisille, jotka haaveilevat oman metsäpuutarhan perustamisesta. Hän vinkkaa käyttämään mahdollisuuksien mukaan läheltä löytyviä ja itse kehitettyjä ratkaisuja. Aina ei tarvitse ostaa valmiita ratkaisuja joita muutkin käyttävät, eikä ylipäätään kaikkea tarvitse tehdä niin kuin muut. Toinen vinkki on ehkä yllättävänkin konkreettinen. Sari haluaa antaa sen erityisesti heille, joilla on vähän enemmän tilaa ja peltomainen ympäristö: “Älä kaada pajuja. Paju on kaveri. Se on hyönteisille hyvä ja tuulensuoja. Olen saanut herkempiäkin kasveja kasvamaan pajun alla. Ihmisten pajuviha täytyisi tyynnyttää. Ymmärrän, että joskus salaojien tukkeutumisesta voi tulla ongelma, koska paju hakeutuu niihin. Mutta jos paikka on hyvä, niin paju ei todellakaan ole ensimmäinen mitä poistetaan, vaan sitä voisi ensimmäisenä lisätä, ja sitten vasta alkaa laittaa metsäpuutarhaa. Paju on todella hyvä pohjakasvi. Ainakaan minun kokemusteni perusteella se ei vie mehuja muilta kasveilta vaan on jollain tavoin todella antelias myös.” Mutta eikö paju vaadi märkää maata? “Pajulajien kirjo on valtaisa”, Sari muistuttaa. Toiset kasvavat märillä paikoilla ja toiset pärjäävät todella kuivillakin. Pajuihin ja kaikkeen niihin liittyvään kannattaisi ottaa hänen mukaansa “uusi katsaus”.
Eräs epäilemättä mainio tapa saada uutta näkökulmaa pajuihin on lukea Suomessa tehty kirja aiheesta. Sari antaakin hyvän lukuvinkin: Tapani Urosen ja Mikko Lagerströmin toimittaman kirjan “Pajut puutarhassa”. Vuonna 2005 julkaistu kirja ei ole aivan tuore, mutta “asia ei ole kadonnut mihinkään”, Sari toteaa. Toivottavasti sekä kirja että pajujen merkitys ovat tulevaisuudessa entistä useamman permakulttuuritoimijan tiedossa.
| Nimi | Vähkä-Jäkkärän metsäpuutarha |
| Perustamisvuosi | 2019 |
| Pinta-ala | noin 1800 m² |
| Paikkakunta | Siuntio |
| Kasvuvyöhyke | 1b, mutta mikroilmasto 2 tai 3 |
| Perustaja | Sari ja Mikko Nousiainen |
| Maanomistaja | Sari ja Mikko Nousiainen |
| Julkinen vai yksityinen | Yksityinen |
| Kursseja ja/tai tapahtumia | Ei |