Tervetuloa oppimaan ruokaatuottavien puiden, monivuotisten vihannesten ja muiden hyötykasvien kasvattamista!
Syötävä metsäpuutarha eli hyötymetsäpuutarha on monikerroksinen ja lajirikas kotipuutarha, joka parantaa ympäristön tilaa. Se koostuu pääosin hyötykasveista kuten ruokaatuottavista puista, -pensaista, -köynnöksistä sekä monivuotisista vihanneksista. Lajistoon valitaan myös tukikasveja, jotka hoitavat puutarhan lannoitusta ja tuholaistorjuntaa, houkuttelevat pölyttäjiä sekä parantavat pienilmastoa. Syötävä metsäpuutarha on pitkälti omavarainen, kaunis ja ekologinen puutarha, joka tuottaa satoa kauas tulevaisuuteen.
Kurssilla opitaan miten syötävä metsäpuutarha suunnitellaan paikallisia olosuhteita havainnoiden. Käymme läpi metsäpuutarhan periaatteita kuten kerroksellisuutta, lajirikkautta, kasvien eri toimintoja sekä erilaisia satoja, joita puutarha voi antaa. Teemme kurssilla inspiroivia suunnitteluharjoituksia, jotka auttavat oman puutarhan perustamisessa. Ahlmanin syötävän metsäpuutarhan istuttaminen alkoi keväällä 2022. Kurssilaiset pääsevät oppimaan käytännön töitä eli jatkamaan istuttamista ja tekemään vuodenaikaan sopivia hoitotoimia inspiroivassa seurassa.
Kurssi sopii kaikille kasveista, omavaraisuudesta tai ekologisesta puutarhanhoidosta kiinnostuneille.
Lisätietoja Ahlmanin syötävästä metsäpuutarhasta:
https://www.syötävämetsäpuutarha.fi/blogi/ahlmanedun-syotava-metsapuutarha-tampereella
Lisätietoja kurssista ja ilmoittautuminen:
https://ahlmanedu.fi/kauppa/muut-kurssit/syotava-metsapuutarha-3-4-5-2024/
Tapahtuman järjestäjä – Organisation: AhlmanEdu
Tapahtuman sijainti – Venue: Tampere
Tapahtuma-aika – Time of event: 3.-4.5.2024
Hinta – Price: 170€ sis. lounaat
Opettaja(t) – Teacher(s): Joel Rosenberg