Turun Permispiiri
Tervetuloa mukaan Turun permakulttuuriseen opintotopiiriin eli tuttavallisemmin Permispiiriin!
Permispiiri kokoontuu joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina klo 14 – 16 joko Koroisilla, Turussa (Koroistentie 2, 20380 Turku) tai muualla Turun seudulla. Mukaan ovat tervetulleita kaikki permakulttuurista kiinnostuneet, niin vanhat konkarit kuin vasta aiheen pariin hiljalleen löytäneetkin .
Tapaamisten aiheet vaihtelevat piiriläisten toiveiden ja ideoiden mukaan. Kasvukaudella tapaamiset ovat useimmiten talkoohenkisiä, ja niissä tarjoutuu mahdollisuus oppia permakulttuurista tekemisen kautta. Tähän mennessä olemme muun muassa hoitaneet kasvikiltoja, syventyneet kompostointiin, sieniviljelyyn, kohonpenkkeihin ja monivuotisiin vihanneksiin.
Talvikaudella kokoonnumme sisätiloissa, esimerkiksi permakulttuurihenkisten lukupiirien, elokuvien, luentojen tai keskustelutilaisuuksien merkeissä. Tapaamiset ovat lämminhenkisiä ja epämuodollisia tilaisuuksia päästä tutustumaan muihin harrastajiin ja oppimaan lisää toisiltamme. Permispiiri pyörii täysin vapaaehtoispohjalta.
Permispiirin ensisijainen järjestäytymis- ja tiedotuskanava on piirin oma sähköpostilista. Listalle pääset lähettämällä pyynnön sähköpostitse osoitteeseen valtteri.valli@gmail.com. Tapahtumia mainostetaan monesti myös Elävän Kulttuurin Koroisten Facebookissa ja Permakulttuuriyhdistyksen sivuilla.
Tervetuloa mukaan, toivottavasti nähdään!
Osoite
Koroistentie 2, 20380 Turku
Sähköposti
Koroinen
Koroinen blogissa
Common Ground -dokumenttielokuva Koroisilla 11.1.2026
Turun Permispiirin seuraava tapaaminen on sunnuntaina 11.1.2026 klo 14-16 Koroisilla (Koroistentie 2, Turku). Tapaamisessa katsotaan koulutuskäyttöön tarkoitettu lyhennetty versio Common Ground -dokumenttielokuvasta. Elokuva on julkaistu Yhdysvalloissa vuonna 2023, ja...
Katteet ja kateviljely – tapaaminen Koroisilla 7.12.
Turun Permispiirin seuraava tapaaminen on sunnuntaina 7.12. klo 14-16 Koroisilla (Koroistentie 2, Turku). Teemana on tällä kertaa katteet ja kateviljely. Tapaamisessa keskustellaan mm. siitä, mitä hyötyä ja haittaa erilaisista katemateriaaleista on, ja miten...
Satoisa metsäpuutarha -lukupiiri 2.11. Koroisilla
Turun Permispiirin seuraava tapaaminen on sunnuntaina 2.11. klo 14 alkaen Koroisten kylätalolla (Koroistentie 2, Turku). Tapaamisessa kokoontuu ensimmäistä kertaa Satoisa metsäpuutarha -kirjan lukupiiri. Satoisa metsäpuutarha on Philipp Weissin ja Annevi Sjöbergin...



