Suomen permakulttuuriyhdistyksen hallinto
Permakulttuuriyhdistys toimii sosiokraattisesti. Sosiokratia on tasavertaisuuteen perustuva osallistava ja voimaannuttava tapa hallinnoida, jota voidaan käyttää kaikenlaisissa ryhmissä, yhteisöissä, organisaatioissa, hankkeissa ja yrityksissä. Voit tutustua sosiokratiaan lähemmin täällä: https://sosiokratiaakaikille.fi/.
Hallitus ja puheenjohtaja valitaan vuosittain yhdistyksen syyskokouksessa, johon voi osallistua joko paikanpäällä tai verkossa. Koska yhdistys toimii sosiokraattisesti, yhdistyksen toiminnasta vastaa keskuspiiri, johon kuuluvat vuosikokouksen valitseman hallituksen lisäksi kaikkien tytärpiirien vetäjät ja edustajat, eli kaikista tytärpiireistä on kaksoislinkitys keskuspiiriin. Piireillä on mahdollisimman tarkasti määritelty toiminta-alue, jonka puitteissa piiri on itsenäinen tekemään päätöksiä. Keskuspiirin tehtävä on koordinoida toimintaa ja hoitaa asioita, joita ei ole pystytty delegoimaan piireihin sekä tehdä isommat taloudelliset ja yhdistyksen toimintaa koskevat päätökset.
Piirirakenteen tarkoitus on, että ne jotka toimivat voivat myös päättää ja että kynnys osallistua toimintaan pienemmässä tai isommassa roolissa on mahdollisimman matala. Kaikki voivat osallistua, koska piirirakenne myös skaalautuu tarpeen mukaan.
Tällä hetkellä piirejä on kuusi:
-
-
-
-
- keskuspiiri
- tapahtumapiiri
- jäsenpiiri
- viestintäpiiri
- koulutuspiiri
- metsäpuutarhapiiri.
- Lisäksi festaripiiri toimi aktiivisesti kesän 2025 Ikielo-permakulttuurifestareiden järjestämiseksi.
-
-
-
Piirejä voi jäsenkunnan tarpeen ja kiinnostuksen mukaan perustaa lisää. Piirirakennetta tarkastellaan ja uudistetaan tarpeen mukaan.
Yhdistyksen piirirakenne (9/2025)

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä johonkin piirin jäseneen (kts alla) tai lähetä meille s-postia: info@permakulttuuri.fi
Suomen Permakulttuuriyhdistyksen keskuspiiri
Suomen Permakulttuuriyhdistyksen vuoden 2025 hallituksen jäsenet ovat: Erkki Pöytäniemi (pj), Jonna Kolkka, Kalle Nikander, Nina Jyrkkä, Suvi Puttonen ja Tanja Airio sekä varajäseniä Joel Rosenberg, Jukka Kivelä, Marja Nuora, Taru Owston. Yhdistyksen sihteerinä toimii Elisa Ojutkangas.

Tanja Airio
hallituksen jäsen, yhdistyksen varapuheenjohtaja, tapahtumapiirin vetäjä 20204-25
Koen olevani ikuinen turisti tällä maapallolla, yrittäen ymmärtää uutta asuinpaikkaani.. Sen lainalaisuuksia, tapoja, kulttuuria ja kiertokulkua. Ikään kuin yrittäisin alati oppia olemaan ihminen. Mitä tarkoittaa olla ihminen tällä planeetalla? Mitä tarkoittaa olla ihminen toisille eliömuodoille? Mitä tarkoittaa olla ihminen toiselle ihmiselle? …
lue lisää…
s-posti: tanja (ät) niipala.fi
Puh. (Whatsapp, Telegram, Signal)
04578756805

Suvi Puttonen
hallituksen jäsen 2022-25, yhdistyksen taloudenhoitaja 2023-25
Haluan luoda tiloja, jotka edistävät sosiaalista ja ekologista kestävyyttä. Systeemisestä ajattelusta ja ympäristötieteistä kiinnostuneena sosiologina ja taiteiden pitkäaikaisena harrastajana innostuin permakulttuurista, sillä se tuntuu yhdistävän monialaisesti kaikkia kiinnostuksen kohteitani ja arvojani. Tällä hetkellä työskentelen yliopistolla ja integroin permakulttuurin periaatteita elämääni mm. yhteisömme puutarhassa.
lue lisää…
s-posti: sumaput (ät) utu.fi
puh. 046 9234595

Nina Jyrkkä
hallituksen jäsen ja jäsenvastaava 2024-25
Olen puutarhuri ja viherrakentaja Kempeleestä, Pohjois-Pohjanmaalta. Viimeistelen alan perusopintoja – ja jatkan töiden ohella opiskelua vielä eteenpäin. Olen aina ollut innokas viherpeukalo ja ajautunut useimmiten vaistomaisesti tekemään asioita mututuntumalla luonnonmukaisesti. Löydettyäni pari vuotta sitten permakulttuurin pariin…
lue lisää…
s-posti: nina.jyrkka (ät) gmail.com

Erkki Pöytäniemi
hallituksen jäsen 2022-25, yhdistyksen puheenjohtaja 2023-25, koulutuspiirin vetäjä
Olen koulutukseltani agronomi ja pitkän linjan toimija suomalaisessa luomukentässä. Kiinnostuin vakavammin permakulttuurista 2014, ja suoritin PDC kurssin Ranskassa Ferme de Be Hellouinessa. Samana vuonna ostimme nykyisen asuinpaikkamme Iso-orvokkiniityn Karjalohjalla, jota olemme…
lue lisää…
s-posti: erkki (ät) iso-orvokkiniitty.fi
puh. 050 5505225

Kalle Nikander
hallituksen jäsen ja viestintävastaava 2024-25
Olen alkanut tutustumaan permakulttuuriin muutama vuosi sitten ja käytännön sovellukset alkoivat loppuvuonna 2021, kun ostimme Karjaalta vanhan omakotitalon. En tosin kovin paljon aina mieti permakulttuuria, kun jotain teen, mutta huomaan usein suunnittelevani ja tekeväni luontaisesti permakulttuurin periaatteita mukaillen.
Meillä on noin 2,4 hehtaarin tontti, …
lue lisää…
s-posti: kalle.nikander (ät) sammaltaja.fi
Yhdistysasiat blogissa
Permakulttuuriopettajista ja -kursseista
Permakulttuurin oppimuspolku Permakulttuuri on eettisiin periaatteisiin nojaava suunnittelumenetelmä kestävämmän elämän kehittämiseksi kaikilla tasoilla. Pohdittavana voi olla oma parveke, piha, maatila, elämä, paikallisyhteisö ja laajemmin yhteiskunta. Tai...
Permakulttuurinen kesäpäivä Karjalohjalla 28.7.2024
Tule koko päiväksi iloiseen permakulttuurikuplaan! Suomen permakulttuuriyhdistys kutsuu kaikki permakulttuurista kiinnostuneet mukaan päivään, joka sisältää yhteisöllistä kohtaamista, kiinnostavia ja ajankohtaisia teemoja ja yhteistä ajanvietettä. Jaetaan toisillemme...
Kevättapaamisessa kokoonnuttiin Rauhanasemalle
Yhdistyksen kevättapaaminen järjestettiin Helsingissä Pasilan Rauhanasemalla huhtikuun lopussa.Tapaamisessa kuulimme asiantuntijaesitelmiä, nautimme yhteisestä lounaasta ja nyyttäriherkuista, sekä toki tapasimme toisiamme rennossa ja mukavassa tunnelmissa. Mukaan oli...
Permakulttuuriyhdistyksen kevätkokous Helsingissä 28.4.2024
Tervetuloa yhdistyksen kevätkokoukseen Helsinkiin 28.4.2024. (På svenska, se nedan. - In English, see below.) Permakulttuuriyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä 28.4.2024 klo 16 (Huom! Ohjelma alkaa klo 13) Rauhanasema, Veturitori 3, 00520...
Kuulumisia syyskokouksesta ja PermaPiirien livetapaamisesta Niipalassa
Lauantaina 11.11. vietettiin yhdistyksen syyskokousta ja PermaPiirien tapaamista Niipalan tilalla Hollolassa. Tulevaisuuden ruuantuotantoa ekososiaalisesta ekosysteemistä? Paikan päällä ja etänä tapahtuvassa tapahtumassa sukelsimme Havannoi ja Vuorovaikuta...
Permakulttuuriyhdistyksen syyskokous Niipalassa ja Zoomissa 11.11.2023
Permakulttuuriyhdistyksen syyskokous Niipalassa ja Zoomissa 11.11.2023 Invitation for the Annual Autumn meeting. Shortly in English, please see below. Hyvä jäsen, Tänä vuonna Suomen Permakulttuuriyhdistyksen syyskokous pidetään Hollolassa Niipalan tilalla....





